Ruokamasennus

Lieneekö syynä eilisten reseptien kirjoittelu vai se, että pääsiäinen lähestyy ja postilaatikoista ja tv:stä tulvii silmiin ihania reseptejä kaikista herkuista, tänään on ollut todella vaikea ruokapäivä itseni kanssa. Jotenkin pyhät ja erilaiset merkkipäivät saavat mun mielen heräämään ja kaipaamaan oikeaa ruokaa, kaikenlaisia herkkuja, suklaata, kakkua, karkkia, yhtälailla kuin pizzaa, kanasalaattia, ruisleipää, metwurstia, tomaattia...ennen kaikkea MAKUJA! Suurimmaksi osaksi dieetin kanssa on mennyt hyvin, kun maaginen vuosi tuli täyteen. Sen jälkeen yhä vähemmän on enää tullut muistiin toisia makuja. Olen jopa ajatellut niinkin, että jos mun eteeni tuotaisiin suklaakakku ja possunpihvit, mä luultavasti ottaisin ne possunpihvit, sillä tiedän miltä ne maistuvat, suklaakakusta en enää oikein edes tiedä...aika hassua.

Kuten aikaisemminkin kirjoitin, en tiedä, olisinko oikeasti lähtenyt tälle dieetille, jos olisin tiennyt kuinka laajaksi se menee ja kuinka pitkään jatkuu. Dieetti alkoi kun tyttö oli puolivuotias ja tarkoitus oli siirtyä yhden vuoden tienoilla riisi- tai kauramaitoon. Näin ei kuitenkaan käynyt, kun sopivia ruokia oli niin vähän. Siirrettiin imetyksen lopettamista, jos vaikka jouluksi saataisiin uusia ruokia tarpeeksi. Ei kuitenkaan. Ja nyt mennään dieetillä jo reilusti toista vuotta ja edelleen ruokia sama kuin vuosi sitten. Nyt kun tyttö on jo lähes kaksi, on aika hankalaa enää mennä taaksepäin ja tehdä toisenlaisia ratkaisuja. Elämä on näyttänyt sen, että jos johonkin lähtee, täytyy vaan jaksaa mennä loppuun asti.

Mä tunnen itseni aika uupuneeksi välillä tällä dieetillä, eikä sinänsä ihme. Tämä dieetti on ollut monella tapaa rankka kokemus. Tätä ruoasta johtuvaa jatkuvaa alavireystilaa on aika vaikea pukea sanoiksi.Eniten kuitenkin tuntuu mua uuvuttavan se, että muutosta ruokien suhteen ei vaan tapahdu. Jokainen uusi kokeilu antaa vähän toivoa ja sitten taas toivo viedään, kun ei sekään ruoka käy. Välillä mietin sitä, että kuinka paljon ihminen kestää jatkuvaa epäonnistumista ja toivosta epätoivoon sahaamista. Pelkästään en sure tätä jumittunutta tilannetta lapsen kannalta vaan myös itsekkäästi itsenikin kannalta. Ei aikuista ole luotu syömään paria vuotta vauvanruokaa!

Toisaalta arki rullaa ihan hyvin ja en sen pahemmin erilaisia ruokia ja makuja mieti, suljen ne aika hyvin pois, mutta juuri juhlat ja merkkitapahtuvat saavat sitten ne padot aukeamaan ja mun käpertymään jopa itsesääliin. Välillä mietin olevani erittäin hyvä esimerkki Maslowin tarvehierarkiasta, mitä tapahtuu ihmiselle, jolta viedään perustarpeet pois, uni, lepo ja ruoka. Se monella tapaa vaikuttaa koko olemiseen ja varsinkin henkiseen tilaan. Olen jo kaksi joulua ja uutta vuotta viettänyt dieetin kanssa ja nyt tulee toinen pääsiäinen ja vappu ja hääpäivä ja luultavasti juhannus. Täytyisi löytää muitakin tapoja juhlistaa näitä päiviä, mutta kyllähän se vaan on fakta, että jouluun kuuluu hyvä ruoka ja herkut, samoin pääsiäiseen ja vappuun...Ruoan lisäksi kaipaan välillä hurjasti hyvää paahdettua kahvia! Kahvin jouduin jättämään myös pois ihan jo alussa.

No, mentävä on näillä korteilla mitä on. Yritän pitää mielessä, että ei tätä ruokasiperiaa ikuisesti kestä. Joskus tääkin loppuu. Toinen asia onkin se, miten kroppa osaa ottaa vastaan enää tavallista ruokaa...No, se on sen ajan murhe sitten. Eletään nyt tässä päivässä ja yritetään selvitä ensin siitä ja sen tuomista haasteista.