Pitkän aikaa olemme saaneet nauttia oireettomammasta tytöstä. Ainakin näennäisesti. Isoja merkkejä meille "oireettomuudesta" tai oireiden helpottamisesta ovat olleet hyvin sujuvat yöt ja ruokakokeilut, jotka eivät ole kaataneet kaikkea aina nollapisteeseen taas. Vaikka uni on ollut parempaa, tilalle ovat tulleet entistä haastavammat päivät.
Se mikä meitä nyt piinaa on yhä lisääntyvä aistiyliherkkyys. Ei varmaankaan niin pahasta päästä, kuin voisi olla, mutta vaikuttaa paljon arkeemme nykyään. Aistiherkkyys ilmenee eniten iholla. Vaatteet tuntuvat sattuvan päällä ja olo on tukala monen monta kertaa päivässä. Kaikki vaatteiden saumat pitää olla suorassa, jokaisen varpaan kohdalta ihan päälakeen asti. Ei saa tulla yhtään ruttua, kiertymää, hiertymää, sauman luisumista tai muutakaan ärsykettä. Kaikki vaatteiden logot pitää leikata pois ja kun leikkaa, pitää vielä paita tai housut ratkoa niin, että saa sen viimeisenkin lapunriekaleen pois häiritsemästä. Uudet vaatteet eivät enää ole ihastus vaan kauhistus. Ne kun antavat vieraita signaaleja ihoon ja ne lentävät kauhuisin katsein pois päältä itku-tuskaraivareiden kera. Päivässä saattaa olla tuntien päällepukeminen erilaisia paitoja, housuja, sukkia, leggingsejä, sukkahousuja...kun kaikissa on joku vika! Hiukset pitää asetella tietyllä tavalla tietyn pipon alle, potan renkaan pitää olla tietyllä tavalla lämmitetty, jotta siinä voisi edes kuvitella hetkeksi istuvansa, tyyny pitää asetella tietyllä tavalla silittäen paikoilleen, jokainen lakanan sauma suoristaa ja peitonkulma tarkistaa...
Voisi ajatella että oireet olisivat vain uhmaa, onhan hän juuri siinä iässäkin, mutta uhmassa käsittääkseni lapsi ei ole tuskainen, niinkuin oma lapseni on. Hän on ihon tuntemuksista ihan kauhuissaan. Hän huutaa "mikä siellä nyt on", "ota se pois" tai "ei, sattuu" tai että " huonosti, huonosti!!!. Näkee selvästi , että hän itse ei haluaisi käyttäytyä näin, mutta ei voi itselleen mitään. Äitinä ymmärrän lastani hyvin, vaikka kyllähän pinnaa kovastikin tämä venyttää, kun uloslähtöön menee aikaa 2-3 tuntia ja se, että saadaan ylipäänsä vaatteet päälle, edes vähäksi aikaa, on aina suurenlainen koitos sekä lapselle että äidille. Siksi toisaalta ymmärrän lastani, kun itse olen äitini puheen perusteella ollut samanlainen. Edelleen aikuisenakin tietyt aisti-jutut ovat minulle haastavia. Ei siis tarvitse lähteä merta edemmäksi kalaan, tajutaakseen mistä tämäkin sitten tulee..
Tämä kurahaalareiden aika todentotta haastaa nyt meitä. Juuri kun saa puettua kaikki kerrokset toisen päälle, siellä varpaassa, siellä kaikkein alimpana, on se ryppy. Ja taas kaikki alkaa alusta, tarkistaen joka sauma. Tulisi jo kesä, ainakin silloin pärjää vähemmillä vaatteilla.
