tiistai 12. helmikuuta 2013

Next on Jext

Ajatukset ovat möykkyinä ja yksitellen tunteet vyöryvät päälle kuin kivijyrä. Allergia-refluksielämämme on saanut jälleen uuden haasteen ja uuteen tilanteen sopeutuminen on ollut aika vaikeaa. Se haaste ei nyt kohdistu lapsen vointiin niinkään vaan omaan vointiini. Takaisin entiseen ruokamaailmaan ennen dieettiä taitaa olla vielä edessä pitkä matka ja pelottavaa kyllä, takaisin entiseen saaminen ei välttämättä ole ehkä mahdollistakaan.
Tiesin kyllä, että dieetin jälkeen tulee itselleni jonkinlainen "maksun aika" kaikesta siitä epäinhimillisestä kohtelusta, jota olen tehnyt kehoani kohtaan pari vuotta. Nyt se aika on tullut, mutta en koskaan ajatellut, että näin rankalla tavalla, että melkein menetän henkeni. Olenko turhan dramaattinen? Ainakaan lääkärien mielestä en ole. Hengenvaara on ollut pari kertaa, ja siksi enää en kuljekaan mihinkään uutta kaveriani Jextiä, adrenaliinikynää. Olen siis alkanut reagoimaan ruokiin anafylaktisesti. Kurkku, kieli ja nielu turpoavat sekunneissa syömisen jälkeen ja olotilasta tulee kammottavan pelottava. Pelottavaa tästä tekee myös sen, että tällä hetkellä en tiedä, mitkä kaikki ruoat saavat tämän aikaan. Ainoa selkeä on suomalainen kuorittu kurkku sekä melko varmasti palsternakka. Hämäävää tästä tekee sen, että palsternakkaakin olen syönyt jo aiemminkin, ensin ei tullut mitään, sitten kummallista oloa keiton aikana kunnes... yksi suullinen lientä sai aikaan rajun kohtauksen. Myös jauhopölyt tekevät voimakkaita reaktioita nykyään. Enää ei tarvitse kuin mieheni avata leipäpussi, jossa leivän leivonnassa käytetty vehnäjauho on jäänyt tuoreena pintaan niin menen tukkoon, ääni lähtee, kurkkua kutittaa ja nenä alkaa vuotamaan. Tästä ei onneksi tule sen pahempaa.
Olen siis tullut TODELLA herkäksi.

Se täytyy kyllä sanoa, että vaikka monesti olen parjannut allergian hoitoa julkisella puolella, nyt täytyy sanoa, että kaikki omalta kohdaltani meni todella mahtavasti. Ei ollut kauaakaan kun olin jo verikokeissa ja mukaani tuli tämä kynä ja kasa kaikenlaisia lääkereseptejä. Oireeni otettiin jopa niinkin tosissaan, että itse päinvastoin pelästyin vieläkin enemmän omaa tilaani.

Nyt siis taas pidetään syömisestä päiväkirjaa ja tilannetta rauhoitellaan, millä muullakaan kun taas syömällä possua, bataattia ja kaurapuuroa ainakin yhdellä aterialla. Ei siis pitäisi koskaan sanoa, ei koskaan!!! Olo on jälleen samaa mössöä syödessä aika lohduton, jopa kuvottava, mutta muu ei nyt auta. Onneksi sentään laktoosittomat maitotuotteet näyttää sopivan ilman ongelmia, jonka avulla olen saanut kuitenkin ison kasan uusia ruokia.  Samoin pystyn syömään myös mustikoita, mansikoita ja vadelmia, joista voi tehdä vaikka marjarahkaa eli herkkujakin. Nämäkin tuntuvat tosi luksukselta jo, vaikka kyllähän se täytyy myöntää, että toiveena olisi ollut saada ravita itseni monella muullakin tapaa kuten salaateilla ym. ihanilla tuorevihannesjutuilla ja jälleen ulkonasyömiset saavat ikävän ajatuksen siitä, että täytyy niin tarkkaan katsoa, mitä mikäkin sisältää, ja jos olen yksin liikenteessä, ei parane laittaa suuhun mitään sellaista, mitä en ole tässä ehtinyt maistaa, että sopiiko. Eli rajoitteet jatkuvat.

Positiivista on se, että lapsen vointi on tällä hetkellä todella tasaisen hyvä. Se auttaa jaksamaan ja antaa itselle aikaa sopeutua nyt omaan muuttuneeseen elämääni.

lauantai 2. helmikuuta 2013

Havaintoja Ihmiskokeesta

Kahden vuoden kaiketonta dieettiä voisi kutsua eräänlaiseksi ihmiskokeeksi. Varsinkin nyt, kun se aika on ohi, sen huomaa, että varsinainen koe tai koettelemus se kyllä olikin. Seuraukset edelleen tuntuvat mielessä ja kehossa, siis kokonaisvaltaisesti.

Tässä jotain hassuja havaintoja, joita itsessäni olen huomaanut.

1. Edelleen saatan kirjata ylös omat syömiseni tai kun olen syönyt,jään miettimään, miten syömiseni vaikuttaa lapseen. Uusien ruokien kohdalla vaistomaisesti otan vain pienen murun, enkä tajua, että mä voin syödä oikeasti ihan niin paljon kuin haluan! Myös vasta viimepäivinä olen tajunnut sen, että mä voin vaikka nyt mennä värjäämään hiukseni kampaajalle tai ostaa ihan sellaisia ihonhoitotuotteita kuin haluan!

2. Ruokakaupassa olen kokenut dieettini jälkeen outoja romahduksia. Ensimmäisenä kauppakerralla purskahdin itkuun juustohyllyn edessä. Toisella kauppakerralla sain kunnon ahdistuspaniikkikohtauksen, kun tuntui siltä, että en millään pysty päättämään kaiken ruokavalikoiman keskellä mitä söisin ja jätin koko kauppareissun kesken ja tavarat kärryihin ja pakenin autooni tärisemään.

3. Nyt kun saan syödä, oikeastaan vasta tunnistin oloni, kuinka koko ajan olin dieetin aikana potenut myös puhdasta nälkää, josta oli tullut niin normaali olotila, että sitä en enää tajunnut.

4. Oma syöminen saa aikaan hurjaa syyllisyyttä. Tunnen, että teen väärin lastani kohtaan ( vaikka siis tajuan järjellä että en niin tee). Tätä olotilaa ei suinkaan auta se, että lapsi koko ajan haluaisi maistella lautaseltani kaikkea ja kun ei saa maistaa, pyytää että saako edes haistaa. Niin sydäntäsärkevää. Siksi osaksi syön piilossa.

5. Ruokaan sopeutuminen oli vaikeaa ensimmäisinä päivinä. Olin kuullut tarinoita kuinka kipeäksi dieetin jälkeen voi tulla ja pelkäsinkin tosi paljon jopa syömistä ja sitä pahaa oloa. Minulle ei kuitenkaan ruoasta tullut juurikaan mahakipuja vaan sainkin yllätyksekseni ensimmäisistä suullisista anafylaksisia oireita. Limaa myös erittyi kurkun turpoamisen lisäksi kamalasti nieluun syödessä ja ääni lähti aina hetkeksi kun olin syönyt. Nyt onneksi nämä oireet ovat lievenneet päivä päivältä. Pikkuhiljaa olen yhä rohkeammin uskaltautuntut maistelemaan ruokia, ja nyt enää ei niin pelota syödä, vaan olen oikeasti alkanut nauttimaan  uusista makuelämyksistä.

6. Olen lukenut kuinka moni dieetin jälkeen syö ihan hulluna suklaata tai muuta makeaa. Minun ei  ollenkaan ole tehnyt mieli mitään keksiä, karkkia tai suklaata,  enkä niitä ole edelleenkään maistanut. Olen vain halunnut syödä kunnon ruokaa, ja nekin niin, että saan ne puhtaana makuna suuhuni ilman juurikaan mausteita tai muita lisukkeita. Laskiaispulla on ollut ainut, mitä makeaa olen halunnut maistaa ja se oli kyllä yhtä ihanaa kuin olin kuvitellutkin!

7. Hajuaisti on hassusti tervävöitynyt ja teen ruokia ihan eritavalla kuin ennen dieettiaikaa, jännä on nähdä, millaisiin makuyhdistelmiin tai ruokiin tulevaisuudessa enää miellyn. Ei tulisi mieleenikään käyttää valmiita marinaadeja, valmisruokia, lihaliemikuutioita tai lisäainepommeja. Yksi outous on se, että koskaan ennen en ole tykännyt valkosipulista, nyt sitä tekee mieli.

8. RUOKA ON TODELLAKIN MUUTAKIN KUIN RAVINTOA. Nyt vasta tajuan kuinka iso asia syöminen on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta. Se on yksi nautinto muiden joukossa ja huomaan kuinka sitä olen kaivannut, en vain fyysisesti vaan myös henkisesti.

9. Ruoka ei ole itsestäänselvyys! Kaiketon dieetti toivottavasti opetti itselleni nöyryyttä ja kiitollisuutta sitä kohtaan, että saan valita omat syömiseni ja uskon, että suustani ei juurikaan tule enää kommentteja että "onpa ruoka pahaa" tai "kolmas päivä tätä samaa ruokaa". Ruoasta todellakin koen suunnatonta kiitollisuutta ja toivon, että lapseni myös jonain päivänä pääsee maistelemaan tätä ihmeellistä, aistillista makumaailmaa.

10. Ihmiskoe opetti aika paljon itselleni omasta itsestäni. Nyt jälkikäteen koen syvääkin hämmennystä siitä, miten ihmeessä olen pystynyt elämään niin hurjan pitkään niin kapealla dieetillä.. Olen entisessä elämässäni ollut siis ihminen, joka ei kykene laihduttamaan tai kontrolloimaan syömisiään edes viikkoa... Toki näitä asioita ei voi verrata keskenään, koska tätä en tehnyt itseäni varten vaan sitä kaikkein rakkainta ihmistä varten ja hänen vuokseen, mutta joka tapauksessa opin tästä sen, että ihminen on sitkeämpi ja pystyy enempään kuin itse uskoo. On voimakkaampi ja vahvempi mitä luulekaan. Tämän äärikokemuksen voimaannuttavan vaikutuksen toivon kestävän pitkään, jonka avulla jaksan kannatella tytärtäni hänen omissa elämänsä taisteluissaan. Tyttöni on saanut minut haluamaan tulemaan paremmaksi ihmiseksi, yrittää parhaani, ja hän omalla sitkeydellään inspiroi minua siihen joka päivä dieetin aikana, ja inspiroi edelleen.