Nenilleen

Elämä on kyllä monella tapaa antanut nenilleen tässä refluksiarjessa. Osa varmasti näistä nenilleen saaduista asioista ovat olleet jopa kasvattavia, mutta osaa edelleen on minun vaikea niellä purematta moneen kertaan, sillä mieltäni kovasti vaivaa se ajatus, että maailmankaikkeus/Jumala/kohtalo ( mikä se kenellekin sitten on) olisi niin julma, että kasvattaisi minua sen kautta, että laittaa lapseni kärsimään, jolloin äitinä joudun nöyrtymään, toisinaan jopa konttamaan ja rukoilemaan helpotusta.

Olen tätä kirjoitusta aloittaessani todella voipunut viime päivistä. Meillä ollut taas sellainen megatuska-suolijumitus päällä monen päivän ajan, että keinot meinasivat taas loppua kotikonstein, vaikka jatkuvassa käytössä onkin hyvä ja tehokas laksatiivi ja tarvittaessa peräruiskeet. En tässä nyt lähde erittelemään sen tarkemmin mitä vuorokausien aikana tapahtunut mm. kuinka monta peräruisketta tuskahuutojen saattelemana olen lapseeni tunkenut, mutta päivät ovat olleet uuvuttavia sekä lapselle että meille vanhemmille. Melkein sama tunne on nyt päällä, kuin olisin ollut synnyttämässä. Silloin kipu oli fyysisesti minussa, mutta tämä on niin paljon pahempaa, sillä kipu on lapsellani, kipu, jota en voi pois häneltä ottaa. Ainoa mitä voin tehdä, on olla läsnä, olla iho ihoa vasten, paijata, viihdyttää, lohduttaa, rohkaista, pitää kiinni toisamme käsistä naama punaisena tukien, kyyneleet silmissämme, että saisimme sen kauhean kivipallon mahasta ulos. 

Refluksielämä antaa todellakin nenilleen. Ehdimme elää oireetonta elämää, pisimmän jakson kuin koskaan aikaisemmin, melkein kuusi viikkoa! Sinä aikana ehtii ajatella monia asioita. Ensinnäkin sitä, kuinka erilaista ja monella tavalla helpompaa elämä olisikaan ilman tätä sairautta. Saimme hieman tuntumaa siitä, mitä olisi jos oliskin ihan terve lapsi. Olisi vain niitä perussairauksia,jotka välillä hankaloittaisivat arkea, flunssaa ym. ja sitten taas niistä toivuttuamme olisimme pitkään terveitä. Kuinka iso kontrasti refluksiperheen elämään, siinä kun päivät ovat päinvastoin. Olemme pitkään sairaina ja sitten saamme elää muutamia päiviä - viikkoja "terveenä". Toiseksi sain oikeastaan ensimmäistä kertaa tuntumaa omasta väsymyksen tilastani, kun olen nyt hiukan päässyt nukkumaan, enkä vain torkkunukkumaan. Nukkumista on pitänyt ihan opetella. Se, että on jatkuvasti hälytysvalmiudessa ei kehosta lähde hetkessä pois ja juuri kuin olin alkanut pääsemään rentouden asteelle, tuli rähmälleen kaatuminen.

Lääkärin laatima suunnitelma saada nopeaan tahtiin lisättyä kauramaitoa ruokavalioon päättyi katastrofaalisesti jo 2 dl kohdalla.  Tunnen äitinä syyllisyyttä aiheuttamastani kivusta lapselle, vaikka tiedän, että allergiaelämään kuuluu nämä tällaiset kokeilut automaattisesti ja tämä suunnitelma tuli lääkärilta. Ymmärrän että lääkärillämme alkaa olla jo kova huoli siitä, miten saamme lapselle kalsiumia ja lisää ruokia ja miten mina pääsen lopettamaan imetyksen. Kokeilu meni niin päinvastoin kuin toivottiin. Nyt tiedossa on taas pitkä toipuminen. Saa nähdä kuinka kauan kestää, että pääsemme tästä jaloillemme taas, sekä lapsi että äiti. Melko suuri hinta lapselle maksettavaksi tästä kokeilusta, muutamasta desistä.