Haastetta kerrassaan

Ystäväni, joka kirjoittaa Hei meillä valvotaan blogia-heitti minua kyseisellä haasteella. Äitiyteen liittyviä lauseita tulisi jatkaa omalla tyylillään. Katsotaan, mitä mä näihin keksin :)

1. Tunnen itseni vuoden mutsiksi, kun…olen pitänyt "hengissä" imetyksen voimin moniallergista tytärtäni, jolle ei meinaa löytyä tarpeeksi ruoka-aineita. Tämä on tarkoittanut minulle rankkaa imetysdieettiä jo 1 v 3 kk ajan. 

2. Lapsiperhe-elämässä haasteellisinta on…ollut selvitä allergia/refluksisuosta suht täysjärkisinä ja niin hyvinvoivana kuin se on mahdollista. Henkilökohtaisesti haasteellista on ollut myös tilaa ottaa ja löytää omaa aikaa.

3. Suurin lapseltani saama kohteliaisuus on se, kun hän... tulee syliini ja kietoo kätensä tiukasti kaulaani ja sanoo: äiti rakas, hassu tai kun saan hänen olonsa rauhalliseksi ja turvalliseksi huonosta olostaan huolimatta.  

4. Kello 12 yöllä olen yleensä... herännyt jo pari kertaa unesta.

5. Kello 8 aamulla olen yleensä... vielä unessa. Toivottavasti.

6. Haluaisin sanoa lapseni isälle, että...näytät silmissäni joka päivä yhä arvokkaamalta ja rakkaammalta minulle: Kaikki kokemamme asiat ovat meitä kaunistaneet, vaikka rypyiltä emme ole säästyneetkään. 

7. Haluaisin sanoa omalle äidilleni, että...kiitos kun olet olemassa ja edelleen voin seurassasi tuntea olevani lapsi.

8. Viimeksi kiroilin, kun...minulle sanottiin, että allergiat ovat vain siedätyksen puutetta ja että kyllä niistä pääsee kun vain karaisee.

9. En ole koskaan osannut...päässälaskutaitoa. Olen siinä tosi surkea.

10. Parasta, mitä housut jalassa ja ilman lapsia voi tehdä, on...parantaa maailmaa teekupin ääressä.

Ruokamasennus

Lieneekö syynä eilisten reseptien kirjoittelu vai se, että pääsiäinen lähestyy ja postilaatikoista ja tv:stä tulvii silmiin ihania reseptejä kaikista herkuista, tänään on ollut todella vaikea ruokapäivä itseni kanssa. Jotenkin pyhät ja erilaiset merkkipäivät saavat mun mielen heräämään ja kaipaamaan oikeaa ruokaa, kaikenlaisia herkkuja, suklaata, kakkua, karkkia, yhtälailla kuin pizzaa, kanasalaattia, ruisleipää, metwurstia, tomaattia...ennen kaikkea MAKUJA! Suurimmaksi osaksi dieetin kanssa on mennyt hyvin, kun maaginen vuosi tuli täyteen. Sen jälkeen yhä vähemmän on enää tullut muistiin toisia makuja. Olen jopa ajatellut niinkin, että jos mun eteeni tuotaisiin suklaakakku ja possunpihvit, mä luultavasti ottaisin ne possunpihvit, sillä tiedän miltä ne maistuvat, suklaakakusta en enää oikein edes tiedä...aika hassua.

Kuten aikaisemminkin kirjoitin, en tiedä, olisinko oikeasti lähtenyt tälle dieetille, jos olisin tiennyt kuinka laajaksi se menee ja kuinka pitkään jatkuu. Dieetti alkoi kun tyttö oli puolivuotias ja tarkoitus oli siirtyä yhden vuoden tienoilla riisi- tai kauramaitoon. Näin ei kuitenkaan käynyt, kun sopivia ruokia oli niin vähän. Siirrettiin imetyksen lopettamista, jos vaikka jouluksi saataisiin uusia ruokia tarpeeksi. Ei kuitenkaan. Ja nyt mennään dieetillä jo reilusti toista vuotta ja edelleen ruokia sama kuin vuosi sitten. Nyt kun tyttö on jo lähes kaksi, on aika hankalaa enää mennä taaksepäin ja tehdä toisenlaisia ratkaisuja. Elämä on näyttänyt sen, että jos johonkin lähtee, täytyy vaan jaksaa mennä loppuun asti.

Mä tunnen itseni aika uupuneeksi välillä tällä dieetillä, eikä sinänsä ihme. Tämä dieetti on ollut monella tapaa rankka kokemus. Tätä ruoasta johtuvaa jatkuvaa alavireystilaa on aika vaikea pukea sanoiksi.Eniten kuitenkin tuntuu mua uuvuttavan se, että muutosta ruokien suhteen ei vaan tapahdu. Jokainen uusi kokeilu antaa vähän toivoa ja sitten taas toivo viedään, kun ei sekään ruoka käy. Välillä mietin sitä, että kuinka paljon ihminen kestää jatkuvaa epäonnistumista ja toivosta epätoivoon sahaamista. Pelkästään en sure tätä jumittunutta tilannetta lapsen kannalta vaan myös itsekkäästi itsenikin kannalta. Ei aikuista ole luotu syömään paria vuotta vauvanruokaa!

Toisaalta arki rullaa ihan hyvin ja en sen pahemmin erilaisia ruokia ja makuja mieti, suljen ne aika hyvin pois, mutta juuri juhlat ja merkkitapahtuvat saavat sitten ne padot aukeamaan ja mun käpertymään jopa itsesääliin. Välillä mietin olevani erittäin hyvä esimerkki Maslowin tarvehierarkiasta, mitä tapahtuu ihmiselle, jolta viedään perustarpeet pois, uni, lepo ja ruoka. Se monella tapaa vaikuttaa koko olemiseen ja varsinkin henkiseen tilaan. Olen jo kaksi joulua ja uutta vuotta viettänyt dieetin kanssa ja nyt tulee toinen pääsiäinen ja vappu ja hääpäivä ja luultavasti juhannus. Täytyisi löytää muitakin tapoja juhlistaa näitä päiviä, mutta kyllähän se vaan on fakta, että jouluun kuuluu hyvä ruoka ja herkut, samoin pääsiäiseen ja vappuun...Ruoan lisäksi kaipaan välillä hurjasti hyvää paahdettua kahvia! Kahvin jouduin jättämään myös pois ihan jo alussa.

No, mentävä on näillä korteilla mitä on. Yritän pitää mielessä, että ei tätä ruokasiperiaa ikuisesti kestä. Joskus tääkin loppuu. Toinen asia onkin se, miten kroppa osaa ottaa vastaan enää tavallista ruokaa...No, se on sen ajan murhe sitten. Eletään nyt tässä päivässä ja yritetään selvitä ensin siitä ja sen tuomista haasteista.

Kaikettomia reseptejä!

Jo dieettimme alkuaikoina törmäsin siihen, että on todella vaikea löytää valmiita ruokaohjeita allergiselle, joka on herkkä oikeastaan kaikelle. Lainasin kirjastosta kirjoja ja googletin netistä. Joitakin meille sopivia löysinkin, mutta todella vähän. Kyllähän niitä maidottomia, soijattomia, kananmunattomia, gluteenittomia oli, mutta harva oli kaikkea näitä ja viimeistään siinä vaiheessa kun ruoka-ohje sisälsi tuhat ja yksi raaka-ainetta, alkoi itsellä hermot pettää. Siis OIKEASTI! Jos on tarkoitus tehdä allergiselle lapselle tai jopa vauvalle ruokaa, voisi olettaa, että ruokaohje olisi vähän simppelimpi kuin normaaliohje, mutta ei, suurimmassa osassa reseptejä oli sellaisia, joissa oli kaikkea sellaista, mitä me emme voi syödä. Siispä tänne ajattelin koota meidän reseptejä, joita OIKEASTI voi soveltaa moneenkin ruokavalioon sopivaksi. Olen nimittänyt nämä "kaikettomiksi resepteiksi". Rehellisyyden nimissä ruoat ja leivonnaiset eivät ole mitään kulinaristisia makuelämyksiä, tai no ehkä vielä lapsella tai taaperolla, mutta itse kun syö näitä ja vain ja ainoastaan näitä jo toista vuotta ,makuhermoja ei suinkaan hivele, päinvastoin mun makuhermot luultavasti ovat tehneet jo itsemurhan. Mutta siis, jos näistä jollekin vinkkejä ja apuja, kiva :)




SUOLAISIA LEIVONNAISIA


Suurin osa meidän välipaloista ja iltapaloista on jonkinlaista "rieskaa". Nykyään en juurikaan ohjeita käytä, heitän taikinaan mitä milloinkin sopivista raaka-aineista. Bataattimuussi on usein mun peruspohja, se tekee taikinasta mehevämmän kuin että tekisi pelkistä jauhoista. Nämä ohjeet siinäkin mielessä hyviä, että niissä ei ole käytetty hiivaa tai leivinjauhetta. Meille jo pienikin määrä hiivaa on suolistoon katastrofi.




Puurorieskat


1 1/2 dl sopivaa keitettyä puuroa
1/2 dl vettä
1 rlk sopivaa rasvaa/ öljyä
1/4 tl suolaa
1 tl sokeria
n. 1 dl sopivia jauhoja
1/2 dl sopivaa tärkkelystä maissi/peruna/ tapioka


Sekoita kaikki aineet sekaisin ja muotoile taikinasta pellille rieskoja. Paista 225 astetta n. 10 min tai kunnes näyttävät sopivilta. Ripottele päälle halutessasi hiutaleita( jos sopii). Taikinan joukkoon voi laittaa myös kasvisraastetta tai yrttejä ( jos sopii).


Soserieskat


4 dl peruna/ bataattisosetta
1 dl sopivia hiutaleita
2 rkl sopivaa rasvaa/ öljyä
n. 1 dl sopivia jauhoja
1/4 tl suolaa


Sekoita peruna/bataattimuussin joukkoon muut aineet. Taikina saa olla melko tiivistä. Jaa taikina 12 osaan ja pyörittele ne palloiksi. Laita leivinpaperin päälle ja taputtele ohuiksi rieskoiksi. Pistele haarukalla. Paista 250 astetta n. 10 min. Nämä ovat parhaita lämpiminä!!!


Karjalanpiirakat


Kuoritaikina:
2 dl vettä
1/2 tl suolaa
4 dl sopivaa jauhoa. ( Itse käytän maissi- ja kaurajauhoa vaihtelevin suhtein)
1 rkl sopivaa rasvaa/öljyä


Täyte:
2 dl vettä
2 dl riisiä
8 dl sopivaa maitoa (riisi/kaura/soijamaitoa...)
ripaus suolaa


Sekoita kuoritaikina-aineet. Vesi voi olla kylmää tai kuumaakin. Itse tykkään käyttää lähes kiehuvaa vettä,jonka olen keittänyt vedenkeittimellä, se mukavasti turvottaa jauhoja. Taikinan tulee olla tosi kiinteää. Anna taikinan vetäytyä ja ( jäähtyä. jos käytät kuuma vettä). Leivo taikinasta tanko ja leikkaa pieniin osiin. Pyöritä palloiksi ja painele pieniksi kakkaroiksi, kaulitse jos taikinaa voit. Meidän jauhoseoksella riittää, että vain painelee ohuiksi. Kannattaa käyttää apuna alustalla runsaasti jauhoja! Peitä kuoret, jotta eivät kuivu ja ennen täyttämistä voit harjata ylimääräiset jauhot pois. Levitä puuro keskelle ja rypytä reunat omalla luovalla tyylilläsi :) Paista piirakak 250 asteessa noin 12 min. Voitele piirakat rasva-vesiseoksella. NAM!


HUOM! Jos riisi ei käy, täytteenä voi laittaa myös bataattimuussia tai perunamuussia


PÄÄRUOAT


Meidän muksu syö pääasiassa bataattimuussia/bataattikuutioita/bataattisuikaleita  ja poropyöryköitä, valmistettuna uunissa tai keitettynä vedessä. Poronlihan pyydän meidän lihakauppiaan jauhavan jauhelihaksi ja siitä teen sitten jauhelihakastiketta tai pullia. Näistä en ohjeita tänne laita, ne kun ovat niin yksinkertaisia tehdä. Oma ruokani koostuu possusta, bataatista, riisistä, kukkakaalista, maissista, kaurakermasta. Näistä sitten teen erilaisia versioita, kuten possukukkakaaliriisivuoka, possupihvejä riisipedillä, nakkikastiketta ( Vatajan nakeista) ja bataaattimuussia, bataattikukkakaalikeittoa tai makaronilaatikkoa tai jauhelihakastiketta yllätys yllätys possujauhelihasta ja maissimakaronista. Tarkkoja määriä en näihin ruokiin laita, niitä voi itse sitten vaihella, haluaako enemmän lihaisaa vai kasvispitoista.


Possu-kukkakaali-bataatti-riisivuoka


Tarvitset:
jauhelihaa
bataattia
riisiä
kukkakaalia ( tuore tai pakaste) Pakasteesta tulee vähemmän oireita...
kaurakermaa
siirappia
suolaa
mustapippuria


Ruskista jauheliha ja lisää suolaa ja aavistus mustapippuria. ( Käytän ruususuolaa, joka antaa enemmän makua kuin tavallinen, kun ei ole käytössä muita mausteita. ) Keitä riisit kypsiksi kattilassa. Keitä kukkakaalit myös melkein kypsiksi. Pilko bataatti pieniksi kuutioiksi. Yhdistele kaikki aineet. Lorauta mukaan siirappia maun mukaan ja purkki pari riisi tai kaurakermaa, riippuen kuinka ison vuoan teit. Uunissa noin tunti, 200 astetta.


Jauhelihakastike/Nakkikastike


Tarvitset:
jauhelihaa/nakkeja
kaurakermaa7riisikermaa
maissinaksuja/maissitärkkelystä/ riisitärkkelystä ym. tärkkelyst
suolaa
(mustapippuria)
(basilikaa)


Ruskista jauhelihat, laita sitten pannulle vähän vettä ja kaurakermaa, tähän lisään maissinaksuja jotta saat kastikkeen suurustumaan. Vaihtoehtoisesti voit käyttää muita suurusteita. Mausta ja hauduta kypsäksi. Tarjoa riisin tai maissi/tattari/riisi- pastan/makaronin kanssa tai tee bataatti- tai perunamuussia.


Makaronilaatikko


Tarvitset:
jauhelihaa
kaurakermaa/riisikermaa/soijakermaa¨
kauramaitoa'/riisimaitoa/soijamaitoa
pakastemaissia
suolaa
pippuria
(basilikaa)
(oreganoa)


Ruskista jauheliha ja mausta, keitä makaronit.Yhdistele nämä voideltuun vuokaan lisäten pakastemaissit. Sinne sitten maito/kermaseos ( puolet ja puolet) ja uuniin 200 astetta noin tunti.


Vihannessosekeitto


Tarvitset vihanneksia, jotka sopivat (meillä ne ovat bataatti ja kukkakaali) . Keitä vihannekset paloina, lisää melkein loppuvaiheessa kaura/riisi/soijakermaa, mausteita mitkä sopivat ja soseuta keitto. VALMIS! Tarjoile tuoreiden rieskojen tai karjalanpiirakoiden kanssa.




MAKEITA LEIVONNAISIA


Bataattimuffinit


1 dl soseutettua bataattia tai perunaa tai sopivaa hedelmäsosetta
1 dl sulattua sopivaa margariinia tai sopivaa öljyä
1 dl sokeria
1 dl tattari/riisi/maissijauhoja tai muuta sopivaa jauhoa
1 dl maissi/peruna/tapiokatärkkelystä
1 tl leivinjauhetta


Sekoita kaikki aineet sähkövatkaimella. Jaa taikina muffinivuokiin. Paista 200 astetta n 15. min.




Banaanipannukakku


5 dl kaura/soija/ tai riisimaitoa
n. 3 dl sopivia jauhoja
1 iso banaani
2 tl leivinjauhetta
1/2 dl öljyä
ripaus suolaa


Sekoita jauhot, leivinjauhe ja öljy nesteseen. Muussaa banaani ja lisää se taikinaan. Anna turvota hyvin!! Mieleellään puoli tuntia vähintään. paista 225 astetta noin puoli tuntia. Tarjoile sopivien marjojen, hillojen, hedelmien kanssa ja jos on niin hyvin asiat, että sopii päälle laittaa vielä esim. kaura-tai riisijäätelöä tai kauravanilijakastiketta niin vielä parempaa!!


Marjapiirakka


3 dl sopivia jauhoja
1 tl leivinjauhetta
100 g sopivaa margariinia/ öljyä
1 dl sokeria


Päälle: sopivia marjoja ja jos pakastemarjoja laita niihin vähän jotain sopivaa tärkkelystä kuten peruna/maissi/riisi niin piirakka pysyy paremmin kasassa.


Vaahdota sokeri ja rasva keskenään. Lisää leivinjauhe/ jauhoseos sinne. Taputtele taikina voideltuun vuokaan, lisää marjat päälle ja uuniin 225 astetta niin kauan että reunat näyttävät kauniin ruskeilta! Nauti kaura/riisi/soijajäätelön tai vanilijakastikkeen kanssa.

Kriisi

Kun elämästä putoaa jonkinlainen kontrolli tai pohja, tai tapahtuu jotain todella odottamatonta ja ikävää, on edessä väistämättä kriisi. Oman lapsen sairastuminen on yksi sellainen, johon ei voi useinkaan varautua ja siitä huolimatta on otettava vastaan mitä tulee ja vieläpä sen pienen ihmisen takia jaksettava tehdä kaikki mahdollinen ja olla se turvallinen kallio, vaikka oma sisin olisikin asiasta kuinka sekaisin ja peloissaan. Sanotaan, että muutoksen tai menetyksen hyväksyminen on prosessi ja että siihen kuuluvat vaiheet: pelko, viha, suru ja viimeisenä ilo. Tämä "kaava" on ainakin omalta kohdaltani hyvin pitänyt paikkansa, vaikka vaiheet eivät etenekään ihan näin suoraviivaisesti. Pelko ja viha saattavat olla samaan aikaan mielessä, kuten myös suru ja ilo, tai kaikki nämä vaiheet sulassa sekamelskassa keskenään jonain päivinä. Toivon suunnan kuitenkin olevan yhä enemmän kohti iloa, vaikka kaikkien takapakkien ym. uusien haasteiden edessä ei niin tunnukaan.

Ihan aluksi, kun aloimme ymmärtää, että lapsellamme on joku hätänä iski pelko. Miten tämä sairaus vaikuttaa lapseen? Miten vaikuttaa meidän perheeseen? Selviämmekö tästä? Osaammeko hoitaa lastamme oikein? plus tuhat muuta kysymystä. Edelleen pelko on matkassamme mukana paljon. Mitä jos emme saakaan lapselle enempää ruokia? Miten kauan vielä jaksan tällä ruokavaliolla itse? Mitä jos oireet vielä pahentuvat? Mitä jos lapsellani on taustalla vielä joku toinenkin sairaus, jota ei vielä tiedetä? Mitä jos suolisto tulehtuu niin pahasti, että joudumme jopa pohtimaan suolensiirtoa tai leikkauksia? Pelon hälventämistä ehkäisee erittäin hyvä ja tiivis suhde omaan hoitavaan lääkäriimme. Hän on aina sähköpostiyhteyden päässä tarvittaessa.

Pelko lamaannuttaa, mutta viha on moottori. Vihaa olenkin tuntenut paljon. Miksi juuri meidän lapsi sairastui, oli suurin kysymys. Mikä vääryys!!!! Miksi minun lapsen tarvitsee tuntea jatkuvasti kipua ja pahaa oloa? Miksi neuvolassa meitä ei otettu tai oteta edelleenkään tosissaan? Miksi läheiset eivät ymmärrä meidän hätäämme tai jopa väheksyvät meitä? Miksi olemme tässä niin yksin? Miksi meille tapahtui näin? Vihan lieventäminen onkin jo paljon vaikeampaa kuin pelon, sillä viha tarvitsisi jonkinlaisen kohteen, mutta kenelle voimme olla vihaisia tapahtuneesta, kun kohdetta ei ole? Viha sitten tulee purettua usein väärin kohteisiin tai saa tulta alleen toisilla tunteilla, jotka ruokkivat lisää vihaa.

Tällainen salakavala vihaa ruokkiva tunne on kateus. Kun kuulee ympärillä hehkutettavan vauvaonnea, kuinka äitiyslomalla on niin ihanaa ja autuaallista tai kuinka lapset nukkuvat hyvin, tai kuinka itse ehtii ja jaksaa harrastaa ja käydä lapsen kanssa muskareissa, kahviloissa tai vauvajumpissa, jne. kuulemaansa väistämättä peilaa omaan elämään ja soppa on valmis hämmennettäväksi. Katkeruuteen on hyvin helppo jäädä vellomaan ja sitä voi ruokkia oikein hyvin myös itse ilman kenenkään kuulemista. Vihainen olenkin usein ja kuulen korviini mitä typerämpiä asioita, joihin en ennen tätä elämää kiinnittänyt mitään huomiota. Pidän typeränä kaikenmaailman laihdutus-kuuri-en-voi-syödä-tätä-ruokaa-koska-lihoan-iik sen kilon verran- juttuja tai että olen-niin-onnellinen-kun-mahdun-vanhoihin-farkkuihin-juttuja. Myös eräät hiekkalaatikkokeskustelut ovat saaneet itseni sellaiseen suuttumuksen tilaan, että saan purra kieltäni moneen kertaan, jotta en olisi räjähtänyt. Kun kuulee ihmisen suurin piirtein sekoavan parista ylimääräisestä kilostaan tai, että kun kuulee toisen äidin valittavan väsymystään lapsen herättäessä "jo" kuudelta, tai kuulee kuinka ärsyttävää on pestä erilaisia ruokatahroja pöydiltä tai lattioilta sitä väistämättä väkisinkin ajattelee, että voi kunpa tuo ihminen osaisi olla näistä asioista kiitollinen ja onnellinen! Ei ole itsestäänselvyys, että itse ja lapsi saa ja voi syödä mitä haluaa tai että lapsi nukkuu hyvin. Voi kuinka iloinen olisinkaan, jos saisin pestä erilaisia ruokatahroja tai lapseni pystyisi kakomisrefleksiltään syömään sottaavaa sormiruokaa. Nämä tällaiset jutut tuntuvat varsinkin niinä päivinä todella pahoilta korviin, jos meillä on menossa huono kausi. Lapsi ei pysty, eikä voi syödä mitään ruokatorven ollessa niin tulehtunut ja itse on jo monta päivää lapsen oloa helpottaakseen karsinut omankin ruokansa kolmeen lajiin.

Kateuden toinen ilmentymä on myös syyllisyys. Olenko itse aiheuttanut jotenkin nämä allergiat tai refluksin? Miksi lapsi ei voi hyvin, vaikka teemme kaikkemme? Emmekö osaa tulkita lasta oikein? Miksi olen näin masentunut ja uupunut, vaikka tiedostan erittäin hyvin sen, että lapsemme voisi olla vakavamminkin sairas. Miksi tunnen suurta inhoa muita lapsia kohtaan, varsinkin niitä vaunussa hiljaa nukkuvia kohtaan? Miksi en osaa iloita aina toisten hyvistä kuulumista? Miksi jopa kavereiden fb-statukset ravintolaillallisista ja viikonlopun ruokataivaista saa tuntemaan itseni sellaiseksi, että voisin tinttaista kirjoittajaa kuonoon. Eihän se minulta pois ole, jos toisilla on jotkut asiat paremmin ja syyllisyys kasvaa.

Vihdoin pääsen suruun, joka oikeastaan tuntuukin aika puhtaalta, jopa vapauttavalta ja puhdistavalta tunteelta. Olen surullinen lapsen mutta myös oman menetysteni puolesta. Minun lapseni joutuu elämään monella tapaa rajoittunutta elämää ja joutuu ehkä syömään koko elämänsä säännöllisesti lääkkeitä. minun lapseni ei saa kokea iloa uusista makuelämyksistä, vaan useimmiten pahoinvointia. Suurin suru onkin ollut tajuta, että minun lapseni tietää enemmän, mitä on paha olo kuin että hyvä olo Suru ilmenee pieninä yksityiskohtina arjessa kuten: "Minä en voinut ottaa lapsen yksivuotissyntymäpäivänä kuvaa siitä, että hänen naamansa olisi täysin kakussa. En saanut myöskään itse kakkua maistaa palastakaan, sillä meillä oli niin vähän silloin ruokia, että niistä aineista ei millään saanut edes kakunnäköistä kyhättyä. " Joskus jopa jouduin ajattelemaan sitäkin, että minä en edes tiedä, miltä oman lapseni nauru kuulostaa. Minä en ole juuri koskaan saanut kokea sitä, että lapseni olisi nukahtanut rauhallisena syliini tai että saisin nähdä lapseni heräävän hymyilevänä. Minä en ole koskaan voinut tosta vaan lähteä matkalle tai kylään, napata mukaan jotain syötävää, vaan aina pitää olla omat saman makuiset eväät sekä itsellä että lapsella. Minä en ole koskaan saanut nauttia vauvani kanssa köllöttelystä matolla tai sohvalla, sillä lapsi ei halua olla sekuntiakaan vaakatasossa. Näitä tulee mieleen melko usein, mutta jollain tavalla surun tunne on jo helpottanut.

Viimeiseen ilo-vaiheeseen tie on ollut pitkä. Olen melko varma siitä, että jotta päästäisiin viimeiseen vaiheeseen, kaikki edellä mainitut tunteet ja ajatukset on tultava ulos pintaan. Tunneli, vaikka on pimeä, yksinäinen ja pelottava johtaa kuitenkin kohti iloa ja valoa näiden vaikeiden, raadollisten ja raastavien tunteiden kautta. Jonain päivänä sitä huomaa ilon ajatuksia ja ne ilot tulevatkin todella pienistä asioista ja ovat tuhat kertaa suurempia kuin mitä voisi kuvitellakaan. Meillä herättiin vain yöllä 5 kertaa! Tyttöni hymyili minulle unissaan! Hän nukahti ensimmäistä kertaa syliini ja on niin rauhallisen näköinen! Olemme saaneet ruokavalioomme kaksi senttiä kurkkua kerran viikossa! Meillä on ollut kaksi hyvää päivää peräjälkeen! Sitä voi myös jonain päivänä itsensä yllättää miettimästä uutta mattoa kotiin tai millaiset ihanat puukengät sitä haluaakaan kesäksi. Kevyet ajatukset tuntuvat erittäin ihanilta! Lopulta sitä huomaa, että refluksi ja allergiat eivät enää kiedokaan meitä valtaansa vaan osaamme nähdä lapsen vain lapsena eikä peilaten aina sairauden kautta. Osaamme nähdä elämää refluksin ja allergioiden ulkopuolelta ja elämää on allergioiden ja refluksin ulkopuolella! Samalla huomaa myös kateuden ja katkeruuden tunteiden hävinneen jonnekin ja antaa tilaa enemmän toisille elää omaa elämäänsä vertaamatta sitä omaansa. Tällöin tietää, että tästä kaikesta on selvinnyt voittajana. Sairaus ei ole enää koko elämä, vaikka onkin iso osa elämää. Silloin on aika tuntea suurta ylpeyttä ja riemua myös itseään kohtaan. Olen selviytyjä! Olen vahva!

Yötöissä

Monesti kun vanhemmat saavat lapset nukkumaan, alkaa se oma vapaa-aika, jolloin voi katsoa vaikka leffan tai köllötellä sohvalla ja syödä jotain hyvää. Joku voi avata pullon viiniä ja nostaa jalat ylös...Tällaisesta vapaa-ajasta ei refluksilapsen kanssa useinkaan ole tietoakaan, ellei lapsi ole muualla hoidossa tai sattumoisin erittäin hyvin lääkeet ja ruokavalio kohdallaan. Yöt ovat refluksiperheessä monesti kiireisintä aikaa. Niin myös meillä. Kun heräät vartin välein monia kuukausia, jopa vuosia, leffailtahaaveet ovat muuttuneet toisenlaisiksi haaveiksi. Voi kunpa ehtisin pestä rauhassa hampaat tai käydä wc:ssä ilman, että makuuhuoneesta kuuluu jo huutoa! Näistä minä haaveilen.

Tähän refluksista aiheutuvaan yölevottomuuteen on ihan järkevä selitys. Vaakatasossa oleminen on refluksikolle suoraan sanottuna helvettiä. Moni ei pärjää ilman happosalpaajaa, thank God, että sellainen on keksitty. Tämäkään ei ole onni ja autuus tosin. Auttaa kyllä siihen, että nouseva ylöspäin pyrkivä neste ei ole hapanta, joten voi ehkä saada nukutuksi, vaikka ei voikaan viedä kokonaan sitä, että nestettä ei nousisi. Ja jos on kokeilussa uusi ruoka ym. yöunet on enemmän kuin varmasti menetetyt.

Meillä eniten refluksi ja allergiat vaikuttavat juurikin nukkumiseen. Viikko sitten aloitettiin happosalpaaja uudestaan ja selvän tasaisesti yöt ovat parantuneet! Näköjään jos ruokavalio on suht kohdallaan, happosalpaajasta on kuitenkin hyötyä. Oli kyllä hyvä, että uudelleen otettiin tämäkin keino kokeiluun. Toissayönä tehtiin jopa nukkumisennätys. Herättiin vain kaksi kertaa! Ihmettelin omaa kohmeista olotilaani aamulla, kun olin nukkunut putkeen vajaat neljä tuntia. Luulin olevani kuollut, sillä lihaksia särki ja olin aivan puutunut. Meinasin kaatua kun nousin seisomaan, kun jalat eivät kantaneet. Kehoni ei ole tottunut nukkumaan näin pitkiä aikoja, se oli shokissa. Olin saanut oikeasti syvää unta enkä vain jatkuvaa torkku-hälytys-valveillaolo-unta. Voi, kunpa hyvä kausi jatkuisi vielä edes muutaman päivän, sillä nyt jo huomaan monella tapaa, kuinka paljon enemmän energiaa sitä päivällä onkaan. Yllätin itseni jopa miettimästä uusien kenkien ja meikkien hankintaa, sekä mieleni melkein teki jo aloittaa ikkunoiden pesu. Tällaisiin asioihin ei ole ollut aikaisemmin energiaa edes ajattelun tasolla, vaikka pidän kovasti kauniista vaatteista, meikkaamisesta sekä tykkään siivoamisesta. Ehkäpä ajatuksesta vielä pääsisin tekoihin asti, sillä viimepäiviin on myös tullut enemmän yllättäen omaa aikaa, kun tyttö on hyvällä tuulella ja kivuton. On ihan omituista kun koko ajan ei tarvitse yrittää viihdyttää, kantaa, tissittää, heiluttaa tai muuten vaan lohduttaa toista. Tuossa hän nytkin rakentaa legojaan niin kieli keskellä suuta :) ja minä tässä...olen vaan niin onnellinen näistä hyvistä päivistä ja niin kiitollinen. On ihanaa katsella tuota ipanaa tuossa ja nähdä, että toisella niin hyvä olla. Ainakin tänään....ja ehkäpä illalla, kun saadaan tuo tirppu tuosta nukkumaan, ehdin pestä rauhassa hampaat ja ehkä vielä saan nukkuakin muutaman tunnin ennen hälytystä.

Refluksi 10 - me 0

On todettava, että refluksi on viekkaampi ja ovelampi kuin me. Ähäkutti, vei taas voiton! Sitä ei lannista uudet lääkkeet eivätkä taidokkaasti rakennetut rotaatiosuunnitelmat. Häntä ei hämätä, hän hämää. Refluksi on tarkka ja vainuaa sen, koska kannattaa iskeä ja vetää jälleen matto jalkojen alta. Ensin annetaan hieman luulla, että hänet on nujerrettu, hän on niin hiljaa, että häntä ei huomaa. Hän tekee nämä katoamistemppunsa vielä erittäin hyvään aikaan, juuri silloin, kun joku uusi muuttuja tulee elämään jonka kautta voisi jopa tulkita, että hänet on vihdoin selätetty tai ainakin voitettu edes yksi erä. Antaa meidän typerysten luulla, että hei, nyt lääke auttaa! Tai että voi upeaa, lapselle käy teelusikallinen banaania...Juuri kun pääsee tähän ilontunteeseen, refluksi tietää, että on aika iskeä takaisin. Hän nauttii siitä, että saa murskata toiveen. Varsinkin niistä pudotuksista hän saa suurimman voittonsa, jolloin meidän toivo on herännyt niin paljon, että uskallamme jopa sen ääneenkin sanoa, että olipa huippuyö, tai olipa niin hyvä päivä. Ne seltäykset ovat hänelle makeimpia, sillä näiden lauseiden jälkeen jopa hän saa hämätyksi meidän lähipiirin, ja kaikki jotka tiesivät, että meillä nyt näyttää paremmalta. Hän on säälimätön ja hän ilakoi siitä, että höynäytetyt vanhemmat joutuvat heti ilonkiljahdusten jälkeen perumaan sanansa ja kertomaan, ainakin joillekin, että ehei, ei sittenkään...Hän saa meidät näyttämään mielisairailta. Olemme kuin kärsisimme jatkuvasti skitsofreniaa tai kaksisuuntaista mielialahäiriötä, sillä seilaamme jatkuvasti manian ja masennuksen välimaastossa ja saa meidät hulluuden partaalle pohtimaan, mikä nyt tällä kertaa aiheuttaa tätä huonoa oloa, onko se joku ruokavaliossa pitkään ollut ruoka, onko se kynnellisen verran uusi kokeilu pari päivää sitten, onko se edes mikään allergioihin liittyvä, vai onko se joku lapsen kehitysvaiheeseen kuuluva, vai olemmeko me vanhempina vain epäonnistuneet unikoulutuksessa tai muuten vaan siinä, että lapsi ei osaa nukkua.. Tätä listaa voi jatkaa loputtomiin siltikään syytä ei monesti löydy. Hän riemuitsee siitä, että me yritämme olla loogisia, teemme tarkkaa ruokapäiväkirjaa ja teemme niin kovasti työtä, ja jonka hän voi koska vaan halutessaan täysin vesittää. Hän on raivostuttavan loogisen epälooginen! Häntä vihaa, mutta samaan aikaan häntä on pakko kunnioittaa, sillä hän on taitavampi kuin me. Tämä on pakko myöntää.

Arvata siis tästä kirjoituksesta voi, missä jälleen mennään...

Hyvä päivä

Tänään olen säteillyt kilpaa auringon kanssa. Näin se refluksilapsiperheessä menee, toisina päivinä on ihan maassa ja toisina taas hipoo taivaissa. Näitä taivaspäiviä on meidän taipaleella ollut todella vähän, vaikka refluksiin kuuluva aaltoliike huonon ja todella huonon välillä onkin enemmän kuin tuttua. Nyt aurinko paistaa ikkunoista ja ovista asti sisälle ja toivotan säteet sisään. Siihen on ihan yksinkertainen syy. Losec mups. Meidän tilanne on taas mennyt nyt niin huonoksi ja kerran ruokavalioon ei ole tullut muutosta, syytä on lähteä etsimään nyt itse rakenteellisesta refluksista. Allergologin kanssa keskusteltuamme päätimme kuitenkin kokeilla vielä uudestaan happosalpaajaa, vaikka viimeksi ei siitä saatukaan apua. Nyt kuitenkin tilanne erilainen ruokavalioiden ym takia ja sitten  perjantaina aloitimme lääkkeen. Viime yö oli tytöllämme ehkä paras koko elämänsä aikana. Hän heräili vaan muutaman kerran ja hänellä on ollut niin hyvä olo koko päivän. Tuolla se nytkin tyytyväisenä päikkäreillä nukkuu ILMAN että sitä olisi saanut 15 minuutin välein uudelleen nukutella. Uskomatonta!!

Sitä vasta tällaisena päivänä tajuaa sen, mitä elämä on koko ajan, ja mitä se voisi olla parhaimmillaan. Olen niin kiitollinen tästä päivästä, sitä tunnetta, ei osaa edes kuvailla, miltä se tuntuu nähdä toinen nauravana, hymyilevänä ja touhukkaana ja niin levollisin mielin meni nukkumaan illalla  ja aamuyöllä näin ihan selvästi, että hän hymyili. Mä olin itse yön tästä muutoksesta niin täpinöissäni, että en pystynyt nukkumaan, vaikka väsyttikin kamalasti. Tuijottelin nukkuvaa rauhallisen rennon oloista lasta kuin jotain ihmettä. Toisaalta ihmehän se meille tavallaan onkin. Ihan kuin olisi saanut uuden lapsen. Mulla on tunteet tosi pinnalla, itkettää koko ajan, itken ilosta, mutta myös surusta, sillä kontrasti siihen normaaliarkeen on niin suuri. Sitä pelkää että tää on vain jotain ohimenevää ja sitten ollaan taas monta kuukautta huonovointisia. Ei pitäisi miettiä tulevaa, vaan iloita nyt tästä hetkestä vaan ja olla tässä läsnä. Pieni urhea tyttöni. Niin rakas. Pikku tyttöni ansaitsee näitä hyviä päiviä paljon enemmän kuin mitä saanut! Nyt toivon, että lääkkeen voima pysyisi ja mahdollistaisi hyviä päiviä enemmän. Silti äitiä pelottaa, on koettu niin monet takapakit.

Puristan pelkoni pieneksi palloksi, ihan tiukkaan myttyyn ja heitän sen nyt ikkunasta ulos, haihtukoon siellä ilmaan. Tänään säteilen kilpaa auringon kanssa ja  olen kiitollinen tästä päivästä, nauravasta tytöstäni.