Olen ollut tällä dieetillä nyt 1 v 8 kk ja melkeinpä jokainen päivä puolentoista vuoden rajapyykin jälkeen on ollut jo melko helppoa olla tällä dieetillä. Olen pakastanut pakkaseen mansikat ilman kyyneltäkään, mennyt pää pystyssä ohi herne-uusiperuna-vihannesmyyjät, pystyn nykyään käymään ruokakaupassa ilman masennuskohtausta, pystyn menemään kahvilan ohi ilman itkua kurkussa ym.. Ihminen unohtaa, jos on tarve ja pakko, ja mun on ollut luultavasti tarve "muistinmenetykselle" jotta selviäisin ruokaa tihkuvasta maailmasta johon väistämättä törmää tällä kaikettomalla dieetillä päivittäin. Olen luullut siten, että en muista enää mitään miltä oikea ruoka maistuu, saatika miltä maistuu herkut, pullat, karkit, suklaa, pizzat ym ja siksi oloni on jo "helppo".
Valitettavasti ihmisen sisällä taitaa kuitenkin olla monimutkaisempi ja sitkeämpi muistikoodisto, joka jossain vaiheessa lyö läpi, vaikka kuinka hyvin psyykkaustyö olisikin tehty. Todisteen tästä olen saanut viimepäivinä. Meidän pihalle rakennetaan aivan ihanaa, suloista leikkimökkiä, jonka kylkiäisenä olen sitten rakennusmiehille tehnyt jos jonkinlaista ruokaa viime- ja tämän viikon. Olen tuoksutellut pullantuoksua, paistanut pasteijoita, karjalanpiirakoita, tehnyt salaatteja, pilkkonut tomaatteja, kurkkua, juustoa, ruisleipää, keittänyt kahvia, tuoksutellut tuoksuja ja sitten tuli päivä, että tilasin rakennusmiehille Kotipizzasta pizzat. Siinä samalla kun olin avannut höyryävän pizzalaatikon repesin täysin. Kyllä minä muistan sittenkin, miltä tuo ruoka maistuu!!! Sitä tunnetta, mikä yllättäen tulikin vastaan, en arvannut. Olen kuin kidutettu, minua kidutetaan sellaisella tavalla jota en osaa edes enää kuvata, rääkkäystä kertakaikkiaan, epäinhimillistä. Ehkäpä lisäsyynä tähän romahdukseen myös se, että tämä tuoksumaailma tuli aika huonoon saumaan, kun juuri olin kuullut, että imetyksen täytyy vielä jatkua ties kuinka kauan. Jo se itsessään sai kyllä mieleni jo aika apeaksi, ja nyt vielä sitten sain muistutuksen siitä, mistä edelleen jään paitsi.
Oloni on todella heikko tästä tuoksuhuumasta. Keittiönpöydällä herjaa syödyt Pizzalaatikot, joiden oreganon,juuston ja vehnäntuoksun voin melkeinpä maistaa. On vain pakko psyykata itsensä kovaksi. Unohtaa. Oltava ylpeä itsestään. Muistan niin hyvin sen päivän kun lääkäri laittoi imetysdieetille. Muistan kuinka ensimmäisen viikon itkin sitä, että miten pystyn olemaan syömättä maitotuotteita ja viljoja, kananmunaa ja soijaa parin viikon kokeilun ajan. Olin ihan hukassa, mitä nyt syön ja miten ruokaa teen. Silloin se tyttö ei tiennyt vielä, mitä oikeasti on, että luopuu lähes kaikesta ruoasta. Onneksi ei, se tyttö silloin olisi varmaan murtunut, jos olisi tiennyt, että vielä kahdenkin vuoden päästä syö vain muutamaa ruokaa. Aika tekee tehtävänsä, kasvattaa, vahvistaa ja opettaa nöyrtymistä tilanteen armoille. Tänä päivänä tämä tyttö ei murru. Olenhan syönyt possua ja bataattia jo kohta kaksi vuotta, enää vuosi lisää, ei ole aika eikä mikään! Muutamat pizzalaatikot eivät tässä murenna tätä missiota. Pakko ajaa ihmisen vahvaksi. Minutkin, herkkupepun. Rakkaus antaa voimaa pysyä vahvana. Hoen itselleni: Teen tämän lapseni takia, teen tämän rakkaudesta, teen tämän koska nyt vain on näin tehtävä. Olen kuin Rocky Balboa, joka juoksee portaita ja tuntee itsensä voittamattomaksi. Tämä on nyt minun taisteluni, jonka minä voitan.
keskiviikko 8. elokuuta 2012
maanantai 6. elokuuta 2012
Tuomittu
Mun piti tänne tänään aamulla kirjoittaa aiheesta, kuinka olinkaan ensimmäisen kerran saanut aavistusta siitä, että muutakin elämää voisi olla kuin tämä refluksi-allergiaelämä. Tähän aavistukseen minut viritti iloinen uutinen siitä, että olin kuin ihmeenkaupalla saanut tentittyä yhden tentin, josta sainkin ihan huippuarvosanan ja huippuarvostelun! Olin ollut kuulemma asiantunteva, syvällinen, analyyttinen sekä kirjoittanut selkeästi ja mielenkiintoisesti. Mikä saavutus tässä univelassa!!! Olin hetken aamulla niin onnellinen siitä, että kyllä tässä päässä sittenkin vielä saattaa ehkä pysyä joitakin asioita ja kuinka ylpeä itsestäni olinkaan, että olin suoriutunut niin hyvin, vaikka tilanne olikin juuri viime kuukauden extrahuono lukemiseen.
Mutta mutta...nyt sitten oma hehkuttamiseni omasta suorituksesta tuntuu latistuneen yhtä nopeasti kuin alkoikin. Tämän jalat maanpinnalle-tunteen sai aikaan puhelu, jota olin odottanut jo kuukauden verran. Ravintoterapeutti soitti lapsen ravinnonsaantilaskemista. Olimme meinaan sopineet, että jos ravintolaskemat ovat edes suht kohdallaan, voisin alkaa lopettelemaan imetystä. Mikä huikea ajatus se olisikaan, syödä jotain ihan mitä itse haluaa!!!! No, tulos oli se, että lapsen energiansaannin arvio oli ravintolaskelmien mukaan vielä niin huono, että ei puhettakaan, että olisin tässä voinut ajatella imetyksen lopettamista tai vähentämistä. Olen siis TUOMITTU imettämään tällä possu-bataattikuurilla vielä X aikaa. Luoja tietää kuinka kauan! Toisaalta uutisista en ole mitenkään shokkijärkyttynyt, tiesinhän mä että ei tässä reiluun vuoteen ( tarkalleen 1 v 4 kk) ole tapahtunut mitään sellaista mullistavaa edistymisistä ruokien suhteen, että olisin ihmeissäni näistä tuloksista. Toisaalta taas omassa mielessäni olin jo silti alkanut kehitellä sellaista syksyä, että saisinkin syödä jo normaalia ruokaa. Olipa typerä ajatus sinälläään. Kun NYT näkee mustaa-valkoisella silmien edessään ne luvut, ne lyövät NIIN suoraan kasvoihin ja palauttavat tosiaan maanpinnalle tähän tilanteeseen, että ruokien suhteen olemme todella huonossa tilanteessa, vakka refluksiin nyt näytääkin tuo tällä hetkellä syöty happosalpaaja-laksatiivi-coctail melko hyvin auttavan.
Mikä sai mut ajattemaan niin typerästi, että olisimme edistyneet niin paljon? Ehkäpä yksinkertaisesti se, että kun on tarpeeksi kauan mennyt tosi huonosti, jo muutos pienestikin parempaan saa ajattelemaan, että meillä meneekin jo tosi hyvin. Hassusti kuvittelin suurin piirtein että meidän ruokalusikallinen uutta makua, possua, pelastaisi koko tilanteen. No, onhan se meille iso harppaus siihen että ei ollut mitään muuta lihaa kuin poro, mutta ravitsemusterapeutin silmin me olemme edelleen edistyneet huonosti ja liian hitaasti. Hänen mukaansa yksi ruokalusikallinen puolen vuoden saldona on todella vähän. Hänen silmin tuskin lainkaan. Ja niinhän se kyllä onkin paperilla. Sitä vaan on itse pitänyt ja edelleen pidettävä yllä sitä ajatusta, että jo kynnenpäällinen enemmän jotain on edistymistä, jotta ei kokonaan luovuttaisi tässä. On oppinut olemaan iloinen niin pienestä, mutta toisin silmin katsottuna melko mitäänsanomattomista edistyksistä. No, joka tapauksessa lopputulos nyt tällä hetkellä on se, että imetys jatkuu ja minä tyttö syön joka päivä kolme kertaa possua ja bataattia edelleen. PLÄÄH!
Mutta mutta...nyt sitten oma hehkuttamiseni omasta suorituksesta tuntuu latistuneen yhtä nopeasti kuin alkoikin. Tämän jalat maanpinnalle-tunteen sai aikaan puhelu, jota olin odottanut jo kuukauden verran. Ravintoterapeutti soitti lapsen ravinnonsaantilaskemista. Olimme meinaan sopineet, että jos ravintolaskemat ovat edes suht kohdallaan, voisin alkaa lopettelemaan imetystä. Mikä huikea ajatus se olisikaan, syödä jotain ihan mitä itse haluaa!!!! No, tulos oli se, että lapsen energiansaannin arvio oli ravintolaskelmien mukaan vielä niin huono, että ei puhettakaan, että olisin tässä voinut ajatella imetyksen lopettamista tai vähentämistä. Olen siis TUOMITTU imettämään tällä possu-bataattikuurilla vielä X aikaa. Luoja tietää kuinka kauan! Toisaalta uutisista en ole mitenkään shokkijärkyttynyt, tiesinhän mä että ei tässä reiluun vuoteen ( tarkalleen 1 v 4 kk) ole tapahtunut mitään sellaista mullistavaa edistymisistä ruokien suhteen, että olisin ihmeissäni näistä tuloksista. Toisaalta taas omassa mielessäni olin jo silti alkanut kehitellä sellaista syksyä, että saisinkin syödä jo normaalia ruokaa. Olipa typerä ajatus sinälläään. Kun NYT näkee mustaa-valkoisella silmien edessään ne luvut, ne lyövät NIIN suoraan kasvoihin ja palauttavat tosiaan maanpinnalle tähän tilanteeseen, että ruokien suhteen olemme todella huonossa tilanteessa, vakka refluksiin nyt näytääkin tuo tällä hetkellä syöty happosalpaaja-laksatiivi-coctail melko hyvin auttavan.
Mikä sai mut ajattemaan niin typerästi, että olisimme edistyneet niin paljon? Ehkäpä yksinkertaisesti se, että kun on tarpeeksi kauan mennyt tosi huonosti, jo muutos pienestikin parempaan saa ajattelemaan, että meillä meneekin jo tosi hyvin. Hassusti kuvittelin suurin piirtein että meidän ruokalusikallinen uutta makua, possua, pelastaisi koko tilanteen. No, onhan se meille iso harppaus siihen että ei ollut mitään muuta lihaa kuin poro, mutta ravitsemusterapeutin silmin me olemme edelleen edistyneet huonosti ja liian hitaasti. Hänen mukaansa yksi ruokalusikallinen puolen vuoden saldona on todella vähän. Hänen silmin tuskin lainkaan. Ja niinhän se kyllä onkin paperilla. Sitä vaan on itse pitänyt ja edelleen pidettävä yllä sitä ajatusta, että jo kynnenpäällinen enemmän jotain on edistymistä, jotta ei kokonaan luovuttaisi tässä. On oppinut olemaan iloinen niin pienestä, mutta toisin silmin katsottuna melko mitäänsanomattomista edistyksistä. No, joka tapauksessa lopputulos nyt tällä hetkellä on se, että imetys jatkuu ja minä tyttö syön joka päivä kolme kertaa possua ja bataattia edelleen. PLÄÄH!
maanantai 30. heinäkuuta 2012
Matemaattisia kaavoja
Luulisi, että uusien ruokien sopivuuden testaus olisi niinkin yksinkertaista kuin uutta ruokaa suuhun ja katsoo mitä tapahtuu. Näin se ei valitettavasti ole...Olemme kokeilleet ihan kaikkia mahdollisia rotaatioita,ravitsemusterapeuttienkin laatimia, mutta tuloksetta. Jonkin verran älykkäillä rotaatioilla voi yrittää "huijata" elimistöä, mutta kaikkeen nekään eivät vaan pysty. Kun ruoka ei vaan sovi, se ei sovi.Tämän viimeisen "huijaus"-version olen nyt rakentanut itse, jonka tuloksena olemme saaneet katkaistua ei-yhtään-uutta ruokaa-yli-vuoteen-ketjun. Ollaan saatu muutama uusi ruoka. Jippii! Määrät tosin uusissa ovat pieniä, mutta kuitenkin. Tosin muutama ruoka meidän perusvaliosta ollaan tässä taas jouduttu tiputtamaan pois, joten ollaan plusmiinusnollassa jälleen. Nyt olisi rakennettava siten uusi rotaatio. Ongelmana monissa rotaatiossa on ollut se, että jos saa uutta kokeiltavaa ruokaa liian usein, tyttö alkaa "hylkimään" sitä vähääkin määrää, eli ei voida antaa enää sitä pientäkään murua, minkä kestäisi, jos ei saisi sitä liian usein. Siihen perustuu tämä 3 viikon periodit tässä rotaatiossa, eli samaa uutta tulee aina vaan kolmen viikon välein.
Kaikki lähtee ennakoivasta katastrofinhallinnasta. Tämä on kuin salatiedettä, matemaattisia laskelmia ruokien aiheuttamien oireiden-millä viiveellä tulevat yhtölöitä. Usein X-tekijää ei voi kuitenkaan ennakoida, ainakaan sitten kun toteutus on käynnissä.
Suunnitelma etenee näin:
lähdetään ensin etsimään niitä ruokia, mille tyttö vähiten reagoi. Totuus on se, että kaikki ruoka-aineet joita ollaan kokeiltu tässä 1 v 4 kk aikana aiheuttavat jonkinasteisia reaktioita. Olisi siis melko epätodennäköistä löytää ruokaa, josta ei tulisi mitään oireita. Näitä suht vähän oireita aiheuttavia pitäisi löytää sellaiset 3-6 kpl, mielellään 6, jotta saataisiin 3 viikon periodeja rakennetuksi eli 2 uutta makua per viikko.
Jotta saadaan ensin rotaatio, pitää löytää ne ruoat, joita siihen voisi edes ottaa. Testataan aluksi yhtä uutta ruokaa 1 kerran viikossa, sillä lapsi saattaa jo yhdestä teelusikallisesta tulla niin kipeäksi viiveellä, että samaa ruokaa ei voi antaa seuraava päivänä uudestaan, tai toki voi antaa, mutta se toinen lusikallinen saattaa venyttää toipumista toisella viikolla, jos yhdestä lusikallisesta toivutaan se viikko. Eli siis 1 tl uutta 1 kerran viikossa. Jos kaikki menisi hyvin ( mitä yleensä ei tapahdu), jos siis kaikki kokeiltavat ruoat eivät olisi ihan superpahoja, olisi meillä 6 viikon, eli 1 1/2 kk jälkeen 6 uutta ruokaa rotaatioon. Edellisten kokemusten mukaan se, että löytää sen 6 vähän oireita aiheuttavaa, saattaa viedä tupla-tai tripla-ajan, eli 2-4 kk.
Sittten aloitetaan rotaatio näistä. Aina joka viikko kaksi uutta ruokaa aloittaen 1 tl. Tässä kierrossa menee 3 viikkoa, että kaikki ne kuusi saadaan kokeiltua läpi. Sitten seuraavat 3 viikkoa olisi tarkoitus nostaa annostusta, jos oireet eivät ole ihan räjähtäneet käsiin. 2 tl seuraavat kolme viikkoa, 1 rkl seuraavat kolme viikkoa, 2 rkl seuraavat kolme viikkoa, 1/2 dl seuraavat kolme viikkoa, 1 dl, seuraavat kolme viikkoa, 2 dl seuraavat kolme viikkoa, sitten ruoka-aineiden vapautus, joka tarkoittaa sitä, että lapsi voisi syödä rajoituksetta näitä kuutta ruokaa. Aikaa tähän on mennyt sellaiset 21 viikkoa eli reilu 5 kk lisäksi sen pari kk rotaatioruokien etsintää eli 7 kk, jos siis kaikki menee niin, että takapakkeja ei tule ja monen päivän taukoja ruoka-aineissa ei jouduta pitämään.
Siis 7 kk jos kaikki menisi aivan suunnitelmien mukaan, niin meillä olisi rajoituksetta syötäviä uusia ruokia 6. Mutta mutta...asiat eivät usein mene todellakaan suunnitelmien mukaan. Ensinnäkin iso ongelma on ollut ruoka-aineissa määrien nosto. Jos oireita pahasti, tarkoitus pitää annos siinä samassa, missä oireet vielä siedettäviä. Meillä rotaatioissa ei olla ikinä päästy vielä 1-2 rkl pidemmälle, jos antaa enemmän oireet pahenevat liikaa ja saattaa käydä niin että kaikki ruoat kaatuvat. Toisissa ruoka-aineissa raja tulee vastaan jo 1 tl, että ei päästä nostamaan määrää enempää.
Toinen on se, että usein rotaatiot keskeytyvät syystä tai toisesta, tulee sairastumista, refluksi pahenee, joku vähän epäsopiva muuttuukin todella pahasti oireita aihettavaksi, on palattava testaamaan, mikä ruoka on muuttunut todella pahaksi ja sitten taas aloitettava uudestaan. Jos tuloksiin uskoo, realistista olisi että saisimme vuoden aikana uusia ruokia 1- 3 kpl. Sekin aika toiveikasta. Ellei tule ihmeparantuminen. Sellaisestakin olen kuullut. Ei vaan vielä omalle kohdalle sitä osunut. Siihen asti, excell-taulukot esiin ja syvä huokaus. Niin ja unohdinpa vielä sellaisen y-tekijän kuin imetysdieetti tästä koko yhtälöstä. Sekin pitää vielä päättää ja pähkäillä, miten teen ruokien testausten kanssa, otanko saman ruoan samana päivänä itseni kautta myös ja kuinka paljon vai olenko tuomittu syömään tämän rotaation ajan vain niitä varmoja samoja ruokia kuin mitä syön nytkin. Se tietäisi minulle sen 7 kk vielä samaa ruokaa joka ainoa päivä. Ei kovin innostava ajatus! Luulenpa että teen kuten edelliselläkin kerralla, että luon yhtölön X+Y ja toivon positiivista tulosta, eli otan saman ruoan itselleni myös kokeiluun sinä samana päivänä kun lapsi sitä saa. Tästä se taas lähtee...toivomme että löytäisimme ne suht vähän aiheuttavat niin että ei tulisi niitä tosi pahoja montaa kokeiluun ja pääsisimme siten rotaation rakentamiseen.
Kaikki lähtee ennakoivasta katastrofinhallinnasta. Tämä on kuin salatiedettä, matemaattisia laskelmia ruokien aiheuttamien oireiden-millä viiveellä tulevat yhtölöitä. Usein X-tekijää ei voi kuitenkaan ennakoida, ainakaan sitten kun toteutus on käynnissä.
Suunnitelma etenee näin:
lähdetään ensin etsimään niitä ruokia, mille tyttö vähiten reagoi. Totuus on se, että kaikki ruoka-aineet joita ollaan kokeiltu tässä 1 v 4 kk aikana aiheuttavat jonkinasteisia reaktioita. Olisi siis melko epätodennäköistä löytää ruokaa, josta ei tulisi mitään oireita. Näitä suht vähän oireita aiheuttavia pitäisi löytää sellaiset 3-6 kpl, mielellään 6, jotta saataisiin 3 viikon periodeja rakennetuksi eli 2 uutta makua per viikko.
Jotta saadaan ensin rotaatio, pitää löytää ne ruoat, joita siihen voisi edes ottaa. Testataan aluksi yhtä uutta ruokaa 1 kerran viikossa, sillä lapsi saattaa jo yhdestä teelusikallisesta tulla niin kipeäksi viiveellä, että samaa ruokaa ei voi antaa seuraava päivänä uudestaan, tai toki voi antaa, mutta se toinen lusikallinen saattaa venyttää toipumista toisella viikolla, jos yhdestä lusikallisesta toivutaan se viikko. Eli siis 1 tl uutta 1 kerran viikossa. Jos kaikki menisi hyvin ( mitä yleensä ei tapahdu), jos siis kaikki kokeiltavat ruoat eivät olisi ihan superpahoja, olisi meillä 6 viikon, eli 1 1/2 kk jälkeen 6 uutta ruokaa rotaatioon. Edellisten kokemusten mukaan se, että löytää sen 6 vähän oireita aiheuttavaa, saattaa viedä tupla-tai tripla-ajan, eli 2-4 kk.
Sittten aloitetaan rotaatio näistä. Aina joka viikko kaksi uutta ruokaa aloittaen 1 tl. Tässä kierrossa menee 3 viikkoa, että kaikki ne kuusi saadaan kokeiltua läpi. Sitten seuraavat 3 viikkoa olisi tarkoitus nostaa annostusta, jos oireet eivät ole ihan räjähtäneet käsiin. 2 tl seuraavat kolme viikkoa, 1 rkl seuraavat kolme viikkoa, 2 rkl seuraavat kolme viikkoa, 1/2 dl seuraavat kolme viikkoa, 1 dl, seuraavat kolme viikkoa, 2 dl seuraavat kolme viikkoa, sitten ruoka-aineiden vapautus, joka tarkoittaa sitä, että lapsi voisi syödä rajoituksetta näitä kuutta ruokaa. Aikaa tähän on mennyt sellaiset 21 viikkoa eli reilu 5 kk lisäksi sen pari kk rotaatioruokien etsintää eli 7 kk, jos siis kaikki menee niin, että takapakkeja ei tule ja monen päivän taukoja ruoka-aineissa ei jouduta pitämään.
Siis 7 kk jos kaikki menisi aivan suunnitelmien mukaan, niin meillä olisi rajoituksetta syötäviä uusia ruokia 6. Mutta mutta...asiat eivät usein mene todellakaan suunnitelmien mukaan. Ensinnäkin iso ongelma on ollut ruoka-aineissa määrien nosto. Jos oireita pahasti, tarkoitus pitää annos siinä samassa, missä oireet vielä siedettäviä. Meillä rotaatioissa ei olla ikinä päästy vielä 1-2 rkl pidemmälle, jos antaa enemmän oireet pahenevat liikaa ja saattaa käydä niin että kaikki ruoat kaatuvat. Toisissa ruoka-aineissa raja tulee vastaan jo 1 tl, että ei päästä nostamaan määrää enempää.
Toinen on se, että usein rotaatiot keskeytyvät syystä tai toisesta, tulee sairastumista, refluksi pahenee, joku vähän epäsopiva muuttuukin todella pahasti oireita aihettavaksi, on palattava testaamaan, mikä ruoka on muuttunut todella pahaksi ja sitten taas aloitettava uudestaan. Jos tuloksiin uskoo, realistista olisi että saisimme vuoden aikana uusia ruokia 1- 3 kpl. Sekin aika toiveikasta. Ellei tule ihmeparantuminen. Sellaisestakin olen kuullut. Ei vaan vielä omalle kohdalle sitä osunut. Siihen asti, excell-taulukot esiin ja syvä huokaus. Niin ja unohdinpa vielä sellaisen y-tekijän kuin imetysdieetti tästä koko yhtälöstä. Sekin pitää vielä päättää ja pähkäillä, miten teen ruokien testausten kanssa, otanko saman ruoan samana päivänä itseni kautta myös ja kuinka paljon vai olenko tuomittu syömään tämän rotaation ajan vain niitä varmoja samoja ruokia kuin mitä syön nytkin. Se tietäisi minulle sen 7 kk vielä samaa ruokaa joka ainoa päivä. Ei kovin innostava ajatus! Luulenpa että teen kuten edelliselläkin kerralla, että luon yhtölön X+Y ja toivon positiivista tulosta, eli otan saman ruoan itselleni myös kokeiluun sinä samana päivänä kun lapsi sitä saa. Tästä se taas lähtee...toivomme että löytäisimme ne suht vähän aiheuttavat niin että ei tulisi niitä tosi pahoja montaa kokeiluun ja pääsisimme siten rotaation rakentamiseen.
perjantai 20. heinäkuuta 2012
Ufojuttu
En niinkään usko Ufoihon, mutta nyt olen vahvasti alkanut epäilemään, että joku on vienyt lapseni toiseen ulottuvuuteen ja palauttanut takaisin hyvin erilaisena kuin ennen...
Tässä syitä, miksi epäilen abduktiota:
1. Lapsi nukkuu entisen 5-30 min sijaan uniaan 2-3 tunnin pätkissä.
2. Lapsi itse haluaa syödä ja syö hyvällä ruokahalulla ilman että häntä viihdytettäisiin erilaisilla tekemisillä "sirkukseen" asti.
3. Lapsi ei kaipaa rintaa, muuta kuin silloin kun hänellä oikeasti on nälkä. Ihan pelästyin tässä joku päivä sitten, kun menin katsomaan häntä kun hän heräsi päiväuniltaan ja ei huutanut hysteerisenä mammammmaaa:ta!!!!!!! vaan hymyillen sanoi, että luetaan kirjaa! Äiti tästä hämmentyneenä seisoi ovella vähän aikaa ja laittoi sitten liivinläpät kiini ja laski paitansa ala vaivihkaa.
4. Lapsi viihtyy yksin omien leikkiensä parissa ilman että roikkuu koko ajan jaloissa ja huutaa joko mammmaammaaata tai että ota syliin ja viihdytä mua.
5. Lapsi on pääosin hymyileväinen, nauravainen ja tyytyväinen elämäänsä, siis sellainen kuin taaperon kai? kuuluisi olla.
6. Lapsen kanssa pystyi autoilemaan toiseen lähikuntaan ilman että matka olisi ollut suunnaton tuskanäytelmä kaikille.
7. Lapsi ei revi hiuksiaan, raavi päätään tai yritä kuristaa itseään kurkusta vaan käyttäytyy ihan eritavalla, ehkä kuin normaali taapero?
8. Lapsi on aloittanut uhmaamisen ja rajojen etsimisen, kun usein hänellä ei ollut juuri edes energiaa kokeilla asioita monta kertaa ja katsoa sitä, missä kohtaa äidin naamasta tulee tulipunainen.
9. Äiti on shokissa tästä kaikesta ja myös siitä, että päivään on yhtäkkiä tullut ihan vapaatakin aikaa, olen saanut tehtyä yllättäviä asioita, siivottua, luettua tenttiin ja kokosinpa yhden puutarhasohvaryhmänkin.
10. Hämmästyttävimpiä ovat yöt. Näiden takia eniten epäilen ufojen osuutta elämäämme. Lapsi on niin rauhallisen oloinen ja nukkuu raajat levällään ja olen jopa muutaman kerran hänen ollessa nyt unessa uskaltanut siirtää häntä vähän toiseen paikkaan ja mikä oudointa, hän ei herännyt tähän! Vielä kun tämä äiti tästä osaisi itsensä vaihtaa toiselle vaihteelle ja myös nukkua eikä olisi kuin koira, joka vain torkkuu pieniä unia ja säpsähtelee hereille jokaisesta rasahduksesta.
Omituista kerrassaan! Ufojen osuutta ei voi varmaksi sanoa, mutta eräs syy voisi olla uudestaan aloitettu happosalpaajakuuri. Nyt vain peukut pystyyn, että tällä kertaa voisimme syödä tätä ufoja tekevää ihmelääkettä pidempään kuin sen viikon pari. Tällä kertaa ollaan yritetty ennakoida sivuvaikutukset, aika näyttää onnistutaanko tässä vai ei. Toinen selittävä syy on se, että emme ole ottaneet yhtään uutta ruokaa vielä kokeiluun tämän Losecin avulla. Viimeksi kun olimme samassa tilanteessa ja oli tarkoitus aloittaa uudestaan rotaatio, Losecin vaikutus katosi samantien ja jo 1/2 tl uutta ainetta sai aikaan monien viikkojen kaaoksen. Nytkin kyllä pitäisi ottaa kokeiluun uusia, muutenhan niitä ei voi saada, mutta jos ajattelen faktalla, että olemme saaneet meillä olevat ruoat silloin kun tyttö oli 9 kk ikäinen ja tyttö nyt reilu 2 vuotias, en kovin viitsi toivoa, että tämäkään rotaatio toimisi, joten taidanpa vielä muutaman päivän nauttia näistä ihan hassuista hyvistä päivistä ja kerätä voimia sekä itselle että lapselle taas siihen, että aloitamme uusien ruokien testausta. Se kait sallittua eikös?
Tässä syitä, miksi epäilen abduktiota:
1. Lapsi nukkuu entisen 5-30 min sijaan uniaan 2-3 tunnin pätkissä.
2. Lapsi itse haluaa syödä ja syö hyvällä ruokahalulla ilman että häntä viihdytettäisiin erilaisilla tekemisillä "sirkukseen" asti.
3. Lapsi ei kaipaa rintaa, muuta kuin silloin kun hänellä oikeasti on nälkä. Ihan pelästyin tässä joku päivä sitten, kun menin katsomaan häntä kun hän heräsi päiväuniltaan ja ei huutanut hysteerisenä mammammmaaa:ta!!!!!!! vaan hymyillen sanoi, että luetaan kirjaa! Äiti tästä hämmentyneenä seisoi ovella vähän aikaa ja laittoi sitten liivinläpät kiini ja laski paitansa ala vaivihkaa.
4. Lapsi viihtyy yksin omien leikkiensä parissa ilman että roikkuu koko ajan jaloissa ja huutaa joko mammmaammaaata tai että ota syliin ja viihdytä mua.
5. Lapsi on pääosin hymyileväinen, nauravainen ja tyytyväinen elämäänsä, siis sellainen kuin taaperon kai? kuuluisi olla.
6. Lapsen kanssa pystyi autoilemaan toiseen lähikuntaan ilman että matka olisi ollut suunnaton tuskanäytelmä kaikille.
7. Lapsi ei revi hiuksiaan, raavi päätään tai yritä kuristaa itseään kurkusta vaan käyttäytyy ihan eritavalla, ehkä kuin normaali taapero?
8. Lapsi on aloittanut uhmaamisen ja rajojen etsimisen, kun usein hänellä ei ollut juuri edes energiaa kokeilla asioita monta kertaa ja katsoa sitä, missä kohtaa äidin naamasta tulee tulipunainen.
9. Äiti on shokissa tästä kaikesta ja myös siitä, että päivään on yhtäkkiä tullut ihan vapaatakin aikaa, olen saanut tehtyä yllättäviä asioita, siivottua, luettua tenttiin ja kokosinpa yhden puutarhasohvaryhmänkin.
10. Hämmästyttävimpiä ovat yöt. Näiden takia eniten epäilen ufojen osuutta elämäämme. Lapsi on niin rauhallisen oloinen ja nukkuu raajat levällään ja olen jopa muutaman kerran hänen ollessa nyt unessa uskaltanut siirtää häntä vähän toiseen paikkaan ja mikä oudointa, hän ei herännyt tähän! Vielä kun tämä äiti tästä osaisi itsensä vaihtaa toiselle vaihteelle ja myös nukkua eikä olisi kuin koira, joka vain torkkuu pieniä unia ja säpsähtelee hereille jokaisesta rasahduksesta.
Omituista kerrassaan! Ufojen osuutta ei voi varmaksi sanoa, mutta eräs syy voisi olla uudestaan aloitettu happosalpaajakuuri. Nyt vain peukut pystyyn, että tällä kertaa voisimme syödä tätä ufoja tekevää ihmelääkettä pidempään kuin sen viikon pari. Tällä kertaa ollaan yritetty ennakoida sivuvaikutukset, aika näyttää onnistutaanko tässä vai ei. Toinen selittävä syy on se, että emme ole ottaneet yhtään uutta ruokaa vielä kokeiluun tämän Losecin avulla. Viimeksi kun olimme samassa tilanteessa ja oli tarkoitus aloittaa uudestaan rotaatio, Losecin vaikutus katosi samantien ja jo 1/2 tl uutta ainetta sai aikaan monien viikkojen kaaoksen. Nytkin kyllä pitäisi ottaa kokeiluun uusia, muutenhan niitä ei voi saada, mutta jos ajattelen faktalla, että olemme saaneet meillä olevat ruoat silloin kun tyttö oli 9 kk ikäinen ja tyttö nyt reilu 2 vuotias, en kovin viitsi toivoa, että tämäkään rotaatio toimisi, joten taidanpa vielä muutaman päivän nauttia näistä ihan hassuista hyvistä päivistä ja kerätä voimia sekä itselle että lapselle taas siihen, että aloitamme uusien ruokien testausta. Se kait sallittua eikös?
lauantai 14. heinäkuuta 2012
Mikä toiselle on vähän, on toiselle paljon
Mikä toiselle on vähän, on toiselle paljon- on tullut aivan uuteen merkitykseen tässä allergia-refluksisuossa. Jokainen peilaa oman elämänsä tapahtumia omien silmälasien läpi ja siinä samalla luodaan myös mittasuhteita eri asioiden välillä ja väistämättä niitä omia laseja sitten tarkennetaan niin, että otetaan peilaukseen myös toisen silmälasit, toisen tarinat samasta asiasta.
Yritän kovasti pitää ajatukseni siinä, että en välittäisi vertailla omaa tarinaani toisen tarinaan, mutta huomaan siihen silti sortuvani aina tietyissä tilanteissa. Nämä kuullut vertailutarinat usein saavat mieleni kiehumaan liiaksikin, mutta sille en aina voi mitään. Vertailua tapahtuu äideillä varsinkin lapsen unesta sekä ruoasta ja näitä vertailuja tehdään myös allergia-refluksipiireissä usein hyvässä hengessä tarkoittaen sitä, että annetaan jokaiselle vapaus ilmaista omia tunteitaan niitä torppaamatta. Se hieno juttu!
Otetaan ensimmäisenä esimerkkinä uni. Joillekin lapsi nukkuu huonosti, jos herää jo kello 5 aamulla. Toisille lapsi on huono nukkuja, jos vielä parin kolmen vuoden iässä herää pari kolme kertaa yössä. Kolmannelle huono nukkuja on lapsi joka saman ikäisenä kuin edellinen, nukkuu pääasiassa vain tunnin pätkiä... Kaikki on suhteellista.
Monesti myös samoilla sanoilla on erilainen mielikuva eri ihmisillä. Otetaan esimerkiksi vaikka sana superalleginen. Mitä tällä ihmiset tarkoittavat? Toiselle lapsi on superallerginen, jos ei voi syödä esim. sitrushedelmiä, kananmunaa, maitotuotteita tai joitakin viljoja. Toiselle superallerginen on sellainen, että parivuotiaalla on vain käytössään pari kolme lihaa, saman verran vihanneksia, viljoja, hedelmiä ja marjoja. Kolmannelle superallerginen on sellainen, jonka lapsi on 6-vuotias ja syö pelkästään Neocatea ja hirssiä. Minkä silmälasien takaa katsomme tätä sanaa? Itse katson tällä hetkellä tätä superallergia sanaa sellaisten silmälasien takaa, että pahan tilanteemme takia, kun en enää muuta keksi, olen meidän parivuotiaan nyt tiputtanut enää ihan vaan varmoille ruoka-aineille eli syö vain bataattia ja poroa kaikilla aterioilla sekä aamulla saa kaurapuuroa, mutta sitäkin vain kestää tietyn dl verran. Tämä on tarkoittanut myös sitä, että olen myös itseni tiputtanut samalla tavalla parille- kolmelle ruoka-aineelle. Tämän perusteella kutsun omaa lastani superallergiseksi, vaikka tiedän, että tosiaan vieläkin allergisempia voi olla. Silti en voi sille mitään, että jollain tapaa jonkun ihmisen käyttämä sana, superallerginen, on jopa loukkaava nyt tässä tilanteessamme, kun itse toivoisin niin paljon, että joskus yltäisimme edes heidän mittapuuhun asti, että saisimme niinkin paljon ruokia kasaan...Mutta toisaan, kaikki on suhteellista...
Laitanpa tähän loppuun vielä Hanna Ekolan runon, joka itseä koskettanut monellakin tapaa viime aikoina.
"On mahdotonta sanoa, mikä on kenellekin sopivasti.
Se mikä toiselle on vähän, voikin toiselle olla liikaa.
Jaksamme eri asioita ja eri määrän.
Voimat riippuvat niin monesta tekijästä.
Toiselle sama asia on alku, toiselle viimeinen pisara,
jonka myötä malja läikkyi yli.
Näinkö vähästä, ajattelee joku.
Mutta mistä hän tietää miten paljon maljassa jo oli.
Viisas ei vähättele: Miten sinä nyt noin pienestä?
Et kai sinä nyt tuollaisesta masennu?
Tällaiset lauseet hyvää tarkoittavinakin,
merkitsevät aina sivuuttamista ja hylkäämistä.
On vaikea tietää, mikä on kenellekin sopivasti.
Se on toiselle niin kovin vähän,
ja toiselle taivaaseen asti. "
-Hanna Ekola-
Yritän kovasti pitää ajatukseni siinä, että en välittäisi vertailla omaa tarinaani toisen tarinaan, mutta huomaan siihen silti sortuvani aina tietyissä tilanteissa. Nämä kuullut vertailutarinat usein saavat mieleni kiehumaan liiaksikin, mutta sille en aina voi mitään. Vertailua tapahtuu äideillä varsinkin lapsen unesta sekä ruoasta ja näitä vertailuja tehdään myös allergia-refluksipiireissä usein hyvässä hengessä tarkoittaen sitä, että annetaan jokaiselle vapaus ilmaista omia tunteitaan niitä torppaamatta. Se hieno juttu!
Otetaan ensimmäisenä esimerkkinä uni. Joillekin lapsi nukkuu huonosti, jos herää jo kello 5 aamulla. Toisille lapsi on huono nukkuja, jos vielä parin kolmen vuoden iässä herää pari kolme kertaa yössä. Kolmannelle huono nukkuja on lapsi joka saman ikäisenä kuin edellinen, nukkuu pääasiassa vain tunnin pätkiä... Kaikki on suhteellista.
Monesti myös samoilla sanoilla on erilainen mielikuva eri ihmisillä. Otetaan esimerkiksi vaikka sana superalleginen. Mitä tällä ihmiset tarkoittavat? Toiselle lapsi on superallerginen, jos ei voi syödä esim. sitrushedelmiä, kananmunaa, maitotuotteita tai joitakin viljoja. Toiselle superallerginen on sellainen, että parivuotiaalla on vain käytössään pari kolme lihaa, saman verran vihanneksia, viljoja, hedelmiä ja marjoja. Kolmannelle superallerginen on sellainen, jonka lapsi on 6-vuotias ja syö pelkästään Neocatea ja hirssiä. Minkä silmälasien takaa katsomme tätä sanaa? Itse katson tällä hetkellä tätä superallergia sanaa sellaisten silmälasien takaa, että pahan tilanteemme takia, kun en enää muuta keksi, olen meidän parivuotiaan nyt tiputtanut enää ihan vaan varmoille ruoka-aineille eli syö vain bataattia ja poroa kaikilla aterioilla sekä aamulla saa kaurapuuroa, mutta sitäkin vain kestää tietyn dl verran. Tämä on tarkoittanut myös sitä, että olen myös itseni tiputtanut samalla tavalla parille- kolmelle ruoka-aineelle. Tämän perusteella kutsun omaa lastani superallergiseksi, vaikka tiedän, että tosiaan vieläkin allergisempia voi olla. Silti en voi sille mitään, että jollain tapaa jonkun ihmisen käyttämä sana, superallerginen, on jopa loukkaava nyt tässä tilanteessamme, kun itse toivoisin niin paljon, että joskus yltäisimme edes heidän mittapuuhun asti, että saisimme niinkin paljon ruokia kasaan...Mutta toisaan, kaikki on suhteellista...
Laitanpa tähän loppuun vielä Hanna Ekolan runon, joka itseä koskettanut monellakin tapaa viime aikoina.
"On mahdotonta sanoa, mikä on kenellekin sopivasti.
Se mikä toiselle on vähän, voikin toiselle olla liikaa.
Jaksamme eri asioita ja eri määrän.
Voimat riippuvat niin monesta tekijästä.
Toiselle sama asia on alku, toiselle viimeinen pisara,
jonka myötä malja läikkyi yli.
Näinkö vähästä, ajattelee joku.
Mutta mistä hän tietää miten paljon maljassa jo oli.
Viisas ei vähättele: Miten sinä nyt noin pienestä?
Et kai sinä nyt tuollaisesta masennu?
Tällaiset lauseet hyvää tarkoittavinakin,
merkitsevät aina sivuuttamista ja hylkäämistä.
On vaikea tietää, mikä on kenellekin sopivasti.
Se on toiselle niin kovin vähän,
ja toiselle taivaaseen asti. "
-Hanna Ekola-
perjantai 13. heinäkuuta 2012
Piste.
Nyt on tultu siihen pisteeseen, viime kuukauden, tähystysten ja horror-päivien/öiden, verikakkojen ja ruokakokeilusäätöinen, että on aika nostaa kädet pystyyn. Luovutan. Murhaan unelmani ja toiveeni päästä joskus "normaalielämään", mitä se sitten kenellekin tarkoittaa. Oma normaalielämä-haaveeni ovat olleen sitä, että saisin syödä mitä haluan, että meillä olisi enemmän hyviä päiviä kuin huonoja päiviä, että lapselle löytyisi jotain muutakin ruokaa tarjota kuin kaikilla aterioilla samaa poro-bataatti-versioita, että saisime kaikki nukkua edes yhden kahden- kolmen tunnin pätkän per yö, että joskus jaksaisimme ajatella lomamatkaakin, tai matkustaa edes 100 kilometrin päähän, että joskus elämä ei olisi vain jatkuvaa nöyrtymistä siihen, että narujamme vetelee tämä hallitsematon refluksi, että me olisimme joskus se päättävä osapuoli siitä, miten edes jotkut päivät voisimme viettää, kuten suunnittelimme.
Tämä luovuttaminen saattaa kuulostaa korvaan jo masentuneen ihmisen puheelta, sitä se ei kuitenkaan ole, päinvastoin. Luovutan, koska taistelu tätä vastaan on enemmän julmempaa ja masentavampaa kuin itse hyväksyä se tosiasia, että elämämme vain on tällaista elämää, jossa nämä edellä kuvatut haaveet tuntuvat olevan epärealistisia saavuttaa ties kuinka kauaksi aikaa vielä. On ihan turhaa maalailla maisemia toisenlaisiksi mitä ne eivät ole. Kun joka kerta asettelee omasta mielestään maton ihan tukevasti jalkojen alle, ja se kuitenkin joka kerta vedetään pois jalkojen alta, hölmö jaksaa laittaa mattoa aina vaan uudestaan. Viisaampi heittää koko maton pois. Sitä tämä luovuttaminen on minulle. Viisastumista. Maton heittämistä pois. En enää jaksa toivon ja pettymyksen vuorottelua. Olen mieluummin tilassa ei missään - jossa ei olla mitään näistä. Vain olen. Piste. En enää odota.
Tämä luovuttaminen saattaa kuulostaa korvaan jo masentuneen ihmisen puheelta, sitä se ei kuitenkaan ole, päinvastoin. Luovutan, koska taistelu tätä vastaan on enemmän julmempaa ja masentavampaa kuin itse hyväksyä se tosiasia, että elämämme vain on tällaista elämää, jossa nämä edellä kuvatut haaveet tuntuvat olevan epärealistisia saavuttaa ties kuinka kauaksi aikaa vielä. On ihan turhaa maalailla maisemia toisenlaisiksi mitä ne eivät ole. Kun joka kerta asettelee omasta mielestään maton ihan tukevasti jalkojen alle, ja se kuitenkin joka kerta vedetään pois jalkojen alta, hölmö jaksaa laittaa mattoa aina vaan uudestaan. Viisaampi heittää koko maton pois. Sitä tämä luovuttaminen on minulle. Viisastumista. Maton heittämistä pois. En enää jaksa toivon ja pettymyksen vuorottelua. Olen mieluummin tilassa ei missään - jossa ei olla mitään näistä. Vain olen. Piste. En enää odota.
torstai 5. heinäkuuta 2012
Mustaa valkoisella
Ei kukaan voi olla noin allerginen! on tuttu lause, jota olen joutunut kuulemaan melko usein. Kaikilla kun on se oma käsityksensä allergioista ja vieläpä se oikea. Jos ihminen ei ole eläessään törmännyt tällaiseen tapaukseen kuin me, hän mieluummin epäilee toista kuin omaa tietopohjaansa kyseistä asiaa kohtaan. Enää lauseet eivät juurikaan satuta, mutta joskus ne satuttivat todella paljon. Olinhan vasta tullut ensimmäisen kerran äidiksi ja kaikki oli niin uutta, ihmeellistä ja epävarmaakin. Useasti kuultuna tämä lause sai minut myös toisinaan epäilemään itseäni ja jopa mielenterveyttäni, sillä olihan minulle jo sitäkin sanottu, että tiedätkö, että on olemassa äitejä, jotka tekevät tahallaan lapsistaan kipeän, jotta saisivat itse huomiota. Järkyttävää. Vaikka tosiaan nämä vihjailut mielenterveydestäni ja ennen kaikkea suoraan epäilyt omasta kyvystäni tulkita omaa lastani eivät enää juurikaan tunnu missään, ne silti ovat jättäneet jälkensä niin, että en juurikaan viitsi nää meidän kuulumisia kertoilla kuin sellaisille henkilöille, jotka ovat tukeneet meitä. Epäilijät saavat olla omassa pikkumaailmassaan ja elää siellä niinkuin ennenkin ja olla uskomatta ja kuvitella, kuinka heidän tietopankistaan varmasti löytyisi ratkaisu meidän jokapäiväisiin haasteisiin, imetyksen lopettamiseen ja siihen, että toiselle kävisi ruoka kuin ruoka.
Ainoa oikeastaan kenen mielipide enää kiinnostaa on meidän lääkärin mielipide, ja niiden, jotka elävät tätä samaa elämä. Tosiaan! Meitä epäuskottavia äitejä on paljon ja ihan käsittämättömiä lapsiakin, jotka tosiaan ovat allergisia vähän kaikelle. Näistä keskusteluista saan voimaa ja näiden kautta sitä mennään läpi sellaisten kausien, joista ei viitsi edes toisaalta kertoa kuin ihan vaan niille, jotka tajuavat.
Mitä haluan sanoa näille epäilijöille voisi olla tämä. Meillä on myös nyt mustaa valkoisella saatu dokumentti meidän lapsen suoliston tilasta. Hänelle tehtiin eilen sekä gastroskopia että kolonoskopia. Muun muassa hänen esofaguksen cardia ylhäältä käsin avautuu varsin herkästi ( joka tietämättömille suomennettakoon, tarkoittaa rakenteellista refluksia) ja hänen bulbuksessa on runsas lymfoidihyperplasia ( joka tietämättömille voidaan suomentaa näin, että tätä löytyy ainoastaan niiltä, joilla on paljon ruoka-allergioita). Tämän diagnoosin me vanhemmat olemme jo toki tietäneet ilman näitä virallisia dokumenttejakin jo kaksi vuotta ja eläneet sen takia monen korvaan kuulostavaa outoa, käsittämätöntä, jopa epäuskottavaa elämää, sillä eihän kukaan voi olla noin allerginen, eihän?
Ainoa oikeastaan kenen mielipide enää kiinnostaa on meidän lääkärin mielipide, ja niiden, jotka elävät tätä samaa elämä. Tosiaan! Meitä epäuskottavia äitejä on paljon ja ihan käsittämättömiä lapsiakin, jotka tosiaan ovat allergisia vähän kaikelle. Näistä keskusteluista saan voimaa ja näiden kautta sitä mennään läpi sellaisten kausien, joista ei viitsi edes toisaalta kertoa kuin ihan vaan niille, jotka tajuavat.
Mitä haluan sanoa näille epäilijöille voisi olla tämä. Meillä on myös nyt mustaa valkoisella saatu dokumentti meidän lapsen suoliston tilasta. Hänelle tehtiin eilen sekä gastroskopia että kolonoskopia. Muun muassa hänen esofaguksen cardia ylhäältä käsin avautuu varsin herkästi ( joka tietämättömille suomennettakoon, tarkoittaa rakenteellista refluksia) ja hänen bulbuksessa on runsas lymfoidihyperplasia ( joka tietämättömille voidaan suomentaa näin, että tätä löytyy ainoastaan niiltä, joilla on paljon ruoka-allergioita). Tämän diagnoosin me vanhemmat olemme jo toki tietäneet ilman näitä virallisia dokumenttejakin jo kaksi vuotta ja eläneet sen takia monen korvaan kuulostavaa outoa, käsittämätöntä, jopa epäuskottavaa elämää, sillä eihän kukaan voi olla noin allerginen, eihän?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)