Kuppi nurin

Viimepäivinä on läikkynyt tunteet laidasta laitaan. Ihanimmat ajatukset kohdistuivat lapsen täyttäessa viikonloppuna kaksi vuotta, kaikkeen siihen ihanaan, mitä meillä onkaan. Vastaavasti synkimmät ajatukset taas valtasivat mieltä, että ei edes synttäripäivänä refluksipeikko jättänyt meidän tyttöä rauhaan vaan kidutti ja piinasi niin, että meinattiin jo juhlat perua. Onneksi kuitenkin kaikki kääntyi paremmaksi juuri kun olin jo kaikille soittamassa että perutaan, ja juhlat saatiin kuin saatiinkin pidettyä, tosin tyttö ei ihan kuitenkaan oma itsensä ollut siltikään, vaan erittäin väsynyt ja takertuvainen. Kukapa ei olisi, jos olisi pari vuorokautta yrittänyt saada kakkaa tulemaan ja saanut kaikki mahdolliset tuplalääkkeet ja peräruiskeet. Kyllä siinä isompikaan ihminen ei jaksaisi syleillä maailmaa tuollaisen urakan jälkeen ja iloiten ottaa vastaan tupaa täyteen porukkaa.


Juhlien jälkeen ajatukset ovat ennen kaikea olleet alavireiset ja masentuneet. Osin siitä syystä, että edellisen episodin suolitukokseen aiheutti jopa niinkin "suuri" muutostekijä, kun menin antamaan entisen noin 10 maissimakaronin sijasta hänelle noin 1/2 dl maissimakaronia, melkein jo "aterian". Niin pienestä on edelleen kiinni, että meillä menee kuppi nurin ja ollaan syvällä suossa ja pitkään. Masentavaa. Koska oikeasti pääsemme asioissa eteenpäin, saisimme poron ja bataatin lisäksi jonkun uuden aterian? Pitäisi varmaan olla kärsivällinen, mutta jonain päivänä kärsivällisyydelläkin on rajansa, jota ei yhtään helpota se, että viimeajat ollaan taas palattu myös siihen, että herätään yöt puolentunnin-vajaan tunnin välein, kun tässä vähän aikaa sitten tyttö pystyi jo nukkumaan parikin tuntia putkeen. Kaiken tämän synkistelyn kruunaa perheen yhteinen kesäloma. Jippii! Kumpikin väsymyksestä tainnoksissa ei jaksa edes ajatella mitään muuta kuin peräjälkeen nukkumista. Me ansaitsemme enemmän! Meidän perhe ansaitsisi enemmän parempia päivä! Refluksipeikko on julma. Hän ei jätä rauhaan edes synttäripäivinä tai loma-aikoina. Ehei.


Jos näistä masentunteista tunnelmista haluaakin itsensä sitten siirrettävän raivon puolelle, voi jälleen muistella niitä kuolemattomia lauseita joita juhlissakin koko ajan juteltiin. Kaikki tuntui fokusoituvan sen ympärille, että tyttö vierasti ja koko ajan piti katseensa joko äidin mekossa tai isin kauluspaidassa. Kuinka meidän lapsi onkin niin kova vierastamaan!!!! Niinpä!! Mistähän se johtuu? Syyttävä sormi tietenkin osuu vanhempiin, tai jopa lapseen, mutta itse syytän tätä sairautta, toki itseänikin, mutta myös läheisiä. Minun mielestä, jos lapsi vierastaa, on syytä kysyä miksi vierastaa? Oliskohan ihan puhtaasti jopa syynä se, että lapsi näkee niin harvoin näitä ihmisiä? Lapsi ei osaa teeskennellä vaan on rehellinen tunteissaan. Hän avoimesti näyttää, keneen luottaa ja keneen ei. Voiko lasta tästä aitoudesta syyttää?

Kaukaa on myös helppo huudella neuvoja ja pyöritellä silmiään ja olla uskomatta jopa koko refluksin ja allergioiden olemassaoloa. Näyttäähän meidän tyttö NIIN terveeltä! Nostan hattua tytölleni, joka kaiken hälinän keskellä jaksoi päivän läpi, ottaen huomioon tosiaan sen, että hän oli kärsinyt kovaa kipua monta päivää ja pienet kädet ja koko keho täristen yrittänyt tehdä kakkaa koko aamupäivän, monenmonta tuntia. No, kukapa näitä hetkiä olisikaan katsomassa. Kukapa niitä edes haluaisi katsoa. Se voisi tehdä liian kipeää. Meidän täytyy kuitenkin kohdata tämä kipu, ja tuska on kyllä välillä sanoinkuvamaaton. Sitä ei osaa edes selittää, miltä tuntuu nähdä sen oman kaikkein rakkaimpansa kärsivän ja voimatta itse auttaa. Sitä itse leikkaisi vaikka kätensä ja jalkansa poikki, jos toiselta kipu lähtisi.Tänään muutaman kerran olen mennyt vessaan itkemään omaa kipuani tästä kaikeasta pois, sillä en halua, että lapseni näkee kuinka surullinen olen. Sitten taas syvään huokaisu ja kaikki voimat siihen ajatukseen, että joskus vielä tämä kaikki helpottaa...helpottaahan?