torstai 3. tammikuuta 2013

Toiveet vuodelle 2013

Näin vuoden alussa sitä huomaa ajattelevansa mennyttä vuotta ja mittailee sitä, mitä vuoden aikana on tapahtunut, tai ollut tapahtumatta myös allergiarintamalla.  Tuntuu, että elämä on edelleenkin ollut vain sitä paikallaan polkemista, eteenpäin rämpimistä ja taaksepäin luisumista lähtöpisteeseen, joten on ihan pakko konkreettisesti alkaa miettimään, mitä edistysaskeleita allergia-refluksielämässämme on tullut viime vuoden aikana. Toisaalta sitä vähän pelottaakin ajatella, kun ei ehkä haluaisi nähdä sitä kaikkea totuutta silmiensä edessä, mutta Freiren sanoin ( Paulo Freire- yksi suurimpia voimaannuttajiani) on tunnettava nykyisyys, kohdattava todellisuus, jotta voi muutos alkaa kohti parempaa.

Mitä on vuoden aikana tapahtunut?

Suurin edistysaskel: Lapsi alkanut sietämään kauramaitoa ja sen kautta vihdoin saatu ratkaistua kalsium-ongelma ( Vinkiksi! On olemassa kauramaitoa, jossa ei ole mukana mitään lisättyjä vitamiineja eikä öljyä!)

-Olemme löytäneet sopivan lääkemiksauksen laksatiivin ja happosalpaajan välillä, joka huomattavasti tehnyt lapsen suolen liikkuvuudesta parempaa, vaikka edelleen melko usein joudutaankin siihen tilanteeseen, että on pakko käyttää niitä niin inhottavia peräruiskeita.

-Olemme saaneet poron, bataatin ja puhdaskaura-vakion lisäksi rotaatiossa pysymään possun, seitin, kukkakaalin, quinoan, parsan ja kaurakerman. Vuoden aikana tippunut taas pidempiaikaisessa rotaatiossa olleet riisi, maissi, luumu, kurkku, rusinat, mustikka, joista suurinpia pettymyksiä itselleni on ollut riisi ja maissi omasta valiostani, sillä niiden avulla sai tästä possusta tehtyä erilaista, edes lisäkkeiden muodossa tai lättyjen, mustikkapiirakan ym. vaihtelua ja jopa herkkua. Nyt viimeisen puolivuotta olen lähinnä vain syönyt bataattia ja possua.

-Vuoden aikana ollut kokeiluissa jos jonkinlaista ruoka-ainetta, jotka tippuneet jo alkumeterillä pois. Näitä en tähän ala edes luettelemaan, luku on aivan liian masentava, mutta yritän ajatella niin, että näistä kokeiluista sentään jäi käteen edellämainitsemat, sekä nyt uuden vuoden innolla olen aloittanut todella reipasta rotaatiota, ja laitan peukut pystyyn ja sormet ristiin!

-Ilokseni voin myös todeta, että viimeisen puolen vuoden aikana nukkuminen on yleisesti ottaen parantunut juurkin tuon hyvän lääkecoctailin ansioista ja nykyään voi jo sanoa, että yöt pääsääntöisesti mennään 3-5 herätyksellä, jos hyvin menee. Onpa edelliseen vuoteen mahtunut jo yksi kokonainen täysi yö ja viime yönä, heti uuden vuoden alussa lapsi nukkui viimeyön 24.00-07.30 heräämättä! Voi kunpa itsekin olisin osannut nukkua. Heräilin kuten ennenkin, sen viitisen kertaa...

-Mennyt vuosi on erityisesti koetellut omaa terveyttäni vaikka saatankin päällepäin näyttää niin "terveeltä", dieetti, valvominen ja tämän tilanteen jatkuva kauhuntasapaino näkyy ja tuntuu. On ongelmia tasapainoelimen kanssa- huimaa jatkuvasti voimakkaasti, verenpaineet heittelevät, aineenvaihdunta on ihan seis ja enpä usko että kilpirauhasarvotkaan kovin hyviltä näyttävät...Tämä voisi olla se ensimmäinen uuden vuoden tai siis tämän vuoden konkeettinen toive : Saada itseni parempaan kuntoon. Toki oma terveys on kovin sidoksissa lapsen vointiin, mutta aika tekee jo tehtävänsä siinä, että esim. imetys ihan varmasti loppuu tämän vuoden aikana - joka mahdollistaa itselle monenlaista vapautta, ei vaan sen suhteen, että saan alkaa syömään kaikkea- vaan myös sen, että oma liikkuminen helpottuu huomattavasti ja voin enemmän jakaa vastuuta miehenkin kanssa.

- Ystävien suhteen vuosi on ollut miinusmerkkinen, elämässäni on enää jäljellä harvoja - mutta toisaalta sitäkin rakkaampia kanssakulkijoita. Olen kiitollinen uusista ihmisistä, joita tavannut ja joiden kanssa saan jakaa arkea, olla hyväksytty ja saada jakaa ajatuksia ja arkea. En syytä ystävien vähentyksestä vain heitä, osansa omalla itsellänikin, kun en vaan ole jaksanut pitää yhteyttä ja olen tuntenut niin, että välimatkaa on jo niin paljon, että en jaksa lähteä kävelemään puolitiehen vastaan.

- Olemme saaneet elää viimevuoden infektioista ja pöpöistä todella terveenä, lapsi koki vasta joulun aikaa ensimmäisen mahatautinsakin, joten tästä terveydestä olen todella kiitollinen, kun tiedän niitä, ketkä jatkuvasti tämän refluksin lisäksi kamppailevat infektioiden kanssa. En osaa edes kuvitella heidän väsymyksen määrää.

Mitä toivon siis vuodelta 2013

- enemmän naurua ja huolettomuutta
- syvää ystävyyttä ja yhteyttä
- ruokaa!!!! sitä että saan syödä mitä haluan ( ihan absurdi ajatus tällä hetkellä!!!!)
- että oireet helpottaisivat lapsella niin, että voisimme ajatella, että elämä menee eteenpäin ja uskaltaisimme unelmoida uusista asioista

Tässä on jo tarpeeksi, jopa enemmänkin. Kunpa yksi näistä edes toteutuisi!




-

2 kommenttia:

  1. Pidän peukkuja että toiveesi toteutuvat tänä vuonna :) Käyn myös tänäkin vuonna kurkkimassa blogiasi mitä sinun arkeesi kuuluu. Omat toiveeni tälle vuodelle ovat että saisin itseni parempaan kuntoon (uudet juoksulenkkarit on jo ostettu) sekä tottakai että tyttöni saisi monta ihanaa ja sopivaa ruoka-ainekokeilua. Eipä kummoisia toiveita mutta tässä refluksiarjessa lottovoiton kaltaisia :) -Kaisa

    VastaaPoista
  2. Hei Kaisa! Kiva, jos sivustoissani on ollut jotain sellaista, että olet käynyt lukemassa. Sun tavoitteet uudelle vuodelle kuulostavat hyvältä, odottavine juoksulenkkareineen :). Se on niin totta, että tässä arjessa kun elää, toiveet ovat ajan myötä muuttuneet monen silmissä pieniksi ja itestäänselviksi, mutta omassa arjessa ne taas ovat tosi isoja iloja eikä todellakaan mikään ole itsestäänselvää. Joutuisia juoksulenkkejä sinne sinulle ja kaikkea hyvää uuteen vuoteesi sekä sinulle että perheellesi!

    VastaaPoista