Lupaus

Tästä blogista on viimeisen puolen vuoden aikana tullut enemmän oma henkinen päiväkirja kuin lapsen voinnin ja tilanteiden kertomuksia. Pahoittelen, että olen eksynyt niin monta kertaa itse refluksi-allergia-asioista toisenlaisiin asioihin. Jotenkin vaan niitä muita asioita en ole voinut olla kirjoittamatta, sillä ne ovat olleet hallitsevampia ja kaiken muun ylitse vyöryviä. Jos äiti ei voi hyvin, voiko lapsikaan voida hyvin? sitä usein olen ajatellut. Ja tämä äiti on voinut viimeisen vuoden todella huonosti. Sitä vaan ei voi sivuuttaa näissäkään teksteissä. Toisaalta, miksi pitäiskään. Minusta on itse asiassa hyvin tärkeää tuoda esille tämäkin puoli, että lapsen sairaus, se ei voi olla vaikuttamatta myös vanhempiin monella tapaa, oloon äitinä, puolisona, lapsena ja ystävänä.

On varmasti olemassa niitäkin äitejä, jotka lapsen sairastuessa kykenevät pitämään huolta omasta itsestään, pitämään kiinni omasta ajastaan, harrastuksistaan, ystävien tapaamisista, ja ylipäänsä pysyvät elämän sykkeessä mukana. Minä en vaan kuulunut näihin. Tunnen välillä kateutta niitä äitejä kohtaan, jotka tähän pystyvät. Itse kun enemmän ja vähemmän, yhä etenevissä määrin olen jollain tapaa tunnistanut itseni sisältä ja ulkoa kuolleeksi, muumioituneeksi, väsyneeksi, uupuneeksi ja yksinäiseksi. Sosiaalinen verkosto on haihtunut olemattomiin, en muista enää mitä joskus olen harrastanut enkä kyllä muista, mitä se oma aika myöskään on, saatika se, miltä tuntuisi olla ihan yksin vaikka koko päivä tai edes puoli päivää tai tavata ystäviä. Olen elänyt vaan oireiden viidakossa, ruokahelvetissä, keskittyen selviämään tästä päivästä, miettimättä pidempään. Ajatellut vaan, että ei tämä ole mitään verrattuna siihen, mitä lapsi joutuu kestämään. Sivuuttanut oman pahan oloni ja yksinäisyyteni ja siinä samalla hukannut roolini puolisona, ystävänä ja lapsenakin. Olen ollut vain ja ainoastaan äiti.

Nyt kun elämä on laittanut haasteensa oman terveyteni suhteen, on ollut aikaa täällä neljän seinän sisällä katsoa itseäni peiliin ja se näky ei ole ollut kovinkaan mukava. Kun tajuaa, kuinka rajoittuneeksi elämä on tullut oman fyysistenkin rajojen suhteen, on ollut vaikea katsoa silmiin myös sitä tosiasiaa, että tästä ei taida olla paluuta enää entiseen, siihen minään ja tapaan elää, joka ennen olen ollut. Jotain pysyvää on mennyt rikki. Tämän myöntäminen on saanut itseni hyvin hauraaksi ja haavoittuvaiseksi. Pelokkaaksikin. Epävarmuus tulevasta pelottaa ja se, että tätä prosessia ei voi ennustaa, mihin kuntoon tästä joskus tulen.

Suureksi lohduksi kaikkiin ajatuksiin yllättäen on tullut musiikki. Se kauan elämässäni ollut asia, joka nyt on saanut aivan uuden merkityksen. Ennen itse soitin ja tein musiikkia, nyt ei sormet jaksa soittaa, mutta korvat ovat herkistyneet kuuntelemaan. Musiikissa on iso lohdun voima! Yksi kappale on mielessäni soinut tavallista useammin. Tämän kappaleen kuulin Vain elämää-ohjelmasta Jonne Aaronin päivässä. Se löi heti sydämen läpi ja jäi sinne asumaan. Se on eräänlainen lupaus tulevasta, vaikka vielä se hyvin hämärässä onkin. Lupaus siitä, että joskus taas tuntee olevan Elossa ja elinvoimainen. Kappale on ehkä yksi kauneimmista jonka olen ikinä kuullut, sanoituksenkin suhteen. Se tuo esiin omat huokaukseni ylöspäin ja kaipuun isovanhempiani kohtaan, joita olen ikävöinyt nyt lähes päivittäin. Tiedän, että mummi ja pappa minua sieltä katsovat ja lähettävät lohdun ja toivon säteitä. Ja silloin en tunne olevani yksin. Ja ehkä jo ensi keväänä, minunkin sydän lyö.


Laitan sen tähän.

Elossa taas

Huhtikuussa lämmin tuulinen yö
Hankia haihduttaa ja kylmyyttä syö
Nousen ikkunaan, unohdun katsomaan

Jo lumi on poissa alta omenapuun
Maiseman maalaa valo hopeisen kuun
Avaan ikkunan
Unohdun katsomaan

Ja hämmästyn, on kevät taas
 Ja mun sydän lyö
Tää tuulinen yö
Todistaa
Olen elossa taas

Oi kuutamoyö
Ota mun kiitos ja vie
Sinne korkeuksiin
Mistä joku mua
Aina johdattaa

Anna uskaltaa
Sydän avoinna taivaltaa
Jos eksyisinkin tiedän löytäväni
Tien takaisin
 
Viileys hiipii vielä huoneeseen
Ikkunan suljen, hiljaa vuoteeseen meen
Sun kasvoja
Unohdun katsomaan
Ja hämmästyn, on kevät taas
Ja mun sydän lyö
Tää tuulinen yö
Todistaa
Olen elossa taas