Hyytyminen kalkkiviivoille

Täällä käymässä vanhanaikaisesti.  Huonot päivät ovat jatkuvasti vähentyneet ja uusista ruoka-kokeiluista toipumiseen ei mene enää viikkokausia vaan toivutaan jo muutamassa päivässä- maksimissaan viikossa. Viime kerralla rakensimme rotaation menemään imetyksen kautta ja alkuvaikeuksien ja epätoivon jälkeen sitkeys palkittiin ja nyt rotaatiot toimivat niin ongelmitta, että ei ole koskaan ennen aiemmin toimineet. Olen saanut uusia makuja bataatti-possumössön jälkeen mm. keltaista ja oranssia porkkanaa, kinoaa, palsternakkaa, punajuurta, rosamunda PERUNAA!!! ja lanttua. Näistä uusista mauista saa ruhtinaalisesti taiottua itselleni mm. punajuuri-kinoa-possulaatikkoa haudutettuna kaurakermassa, "muorinlooraa" perunasta ja possusta sekä omaa herkkuani jauhelihakeittoa, jossa on kaikenlaisia variaatioita käytettävinä. Lapsi myös joka kerta saanut annoksista oman pikkumaistelulautasen ja oireita ei juurikaan tule!!!! Kauramaidon sisäänajo lapselle on mennyt aivan loistavasti ja voimme sanoa, että vihdoin olemmme selättämässä yhden ison ongelman, kalsiuminsaannin. Aivan mahtavaa!!! Meillä nukutaan tasaisen hyvin. Heräillään vain 1-3 kertaa yössä. Periaatteessa tilanne on nyt niin hyvä, että ravintoterapeutti voisi hyvinkin antaa luvan jo imetyksen lopettamiseen. Ongelma tässä on enää vain oma itseni.

Kuten alussa totesin...Täällä on käymässä tai paremminkin jo käynyt vanhanaikaisesti. Tää mamma on tipahtanut yhä syvemmälle uupumuksen, väsymyksen ja jollain tavalla käsittämättömiä tunteita ryöpsähtelevään olotiaan. Itkeskelen vähän väliä enkä tiedä mistä. Minua heikottaa, pyörryttää, huimaa, näkö sumenee, jalat ja kädet vapisevat ja pää lyö tyhjää. Olen ahdistunut ja jopa jollain tavalla paniikkinen. Olotila on outo ja epämukava. Olen kävelevä "basket case", hermoraunio. Fyysisesti että henkisesti. Mieleni ei saa ajatuksista kiinni, vaan velloo omituisissa sfääreissä, tuoden muistoja ahdistavista vauva-ajoista ja niistä tuskaisista yön hetkistä, kun lapsi vaan huutaa. En kertakaikkiaan kykene nyt suoriutumaan imetyksen vieroitusprosessin loppuunviemisestä, vaikka se mahdollistuisi. Haluan nukkua, niin kauan kuin se nyt vaan on mahdollista, ja nukkua niin paljon kuin se vain on mahdollista ,ja kuulla lapsen itkua niin vähän kuin se vain on mahdollista.

Jos en tietäisi, että näin on käynyt monille muillekin, jotka pitkien selviytymisvuosien jälkeen saavatkin helpotusta, luultavasti passittaisin nyt itseni pyöreään pehmeään huoneeseen. Onneksi järjen tasolla tajuan että tämä olotila mikä on päällä, on luonnollinen. Velanmaksu on alkanut tästä valvomisesta ja dieetistä. Keho ja mieli tajuaa, että nyt tullut tilaa siihen, että nyt on vuoro kuunnella sitä . Itselle silti tämä on kova pala nieltäväksi. Haluaisin nyt niin olla energinen, iloinen ja pirteä ja nauttia elämästä, kun elämä tuntuu niin helpolta ja kevyeltä. On vielä suostuttava tähän omaan prosessiin kuitenkin, tälläkin on tärkeä merkitys. Aika ottaa rauhallisesti ja aika pysähtyä.  Levätä. Antaa tunteiden tulla ja kropan täristä. Huokaista syvään ja tajuta se työ, mitä on tehnyt pari vuotta lapsensa eteen. Kuinka hurjaa se onkaan ollut! Toivon, että tämä lamaannuttava ja epämiellyttävä olotla laukeaa ja saan voimia viedä imetyksen loppuun asti, kun sen aika on. Nyt vain odotettava ja suostuttava tähän velanmaksuun. Hyytymiseen.