Tuntuu.

Syy miksi tämä blogi on ollut viimeaikoina niin kovin hiljainen johtuu ihan siitä syystä, että on tuntunut siltä, että mulla ei enää juurikaan ole mitään sanottavaa. Joko kaikki on jo sanottu tai sitten tuntuu siltä, että mitä sanottavaa on, sille en löydä enää sanoja. Joskus luin jostain, että ihmisen elämässä tulee eteen joskus niin kutsuttu välitila, joka tarkoittaa tilaa kahden elämän välillä. Sen entisen ja sen uuden, ja se välitila on sitä, että uusi ja vanha elämä eivät vielä ole löytäneet sitä missä nämä elämät kohtaavat, jotta elämä olisi jatkumo. Ehkä tämä tila on sitten sellainen välitila. Sillä elämä vaan tuntuu. On. Enkä oikein tiedä, mitä se on. 

Tällä hetkellä päällimmäisenä on ajatus vain siitä, että viimeiset vuodet tuntuvat kaikessa ja kaikkialla. Vaikka yritän pyristellä irti masentavista ajatuksista ja tsemppaan itseäni monilla tavoin, koen olevani uupunut ja jollain tavalla rikki mennyt. Elämä tuntuu menevän samaa kehää päivästä toiseen. Voi kuinka olenkaan taistellut ja pitänyt positiivisuutta yllä, yrittänyt murtaa tätä kehää monin tavoin. Viimeisin yritys on ollut se, että olen yrittänyt jatkaa kesken olleita opintojani, jotta saisin itselleni uusia ajatuksia, mutta tämän hetkinen elämäntilanne tuntuu imevän kaiken minusta pois, ja kaikki uudet ajatukset valuvat jonnekin tyhjyyteen yhtälailla kuin kaikki kirjoitetut sanatkin. Sinällään lapsen tilanne ei ole huonompi kuin ennenkään, itse vaan olen väsyneempi tätä kaikkea kestämään. Tätä jatkuvaa samaa kaavaa - eteenpäin - taaksepäin - eteenpäin - taaksepäin on vaikea sietää enää. Elämä on kuin jatkuvaa lainehdintaa ja itse olen siinä rannassa kivenä, joka hioutuu veden painoista. Laineet eivät lopu, vesi ei lopu, tuuli ei vaihda suuntaa, ja kivi ei liiku. Ainoastaan hioutuu ja pienenee, pehmenee. Tuntuu, että minua on muovattu niin paljon, , että en enää löydä ääriviivoja tai jos ne kykenen aavistamaan, en enää tiedä, miten itseni kanssa olla ja rakentaa tätä elämää eteenpäin tässä rannalla, tällaisena kivenä, tämän näköisenä. Elämä tuntuu ja hioo. Hioo ja tuntuu. Sanatonta tunnetta.